Raivaushommissa, osa kaksi

Tänään valjastin Martin toista kertaa, tällä kertaa yksin. Varustin herran korvatulpilla, sillä ulkona oli juuri sillä hetkellä mieletön puhuri ja ajattelin että kuulon vaimentamisella saattaisi olla rauhoittava vaikutus. Tuskin niitä olisi tarvittu, taas oli kärrien edessä fiksu ja rauhallinen kyntöruuna. Isäntä jaksoi kiltisti seistä 5 min vieressä ja seurata solkien kiinnittelyä kunnes pääsi hänelle uskottuun tärkeään tehtävään: hevosen irti laskuun :). Vieläkin vähän arveluttaa sen kanssa liikkeelle lähteminen, vaikka nuorena orhipoikana suoritetut vauhtilähdöt ovatkin toivottavasti historiaa. Ehkäpä tästä uskallan koettaa yksinkin ajoa.

Puolen tunnin kävelylenkin ja tensin jälkeen aitasin poneille lisää niittotyötehtäviä. Kävivät heti innokkaana niiden kimppuun.

Operaatio kasvillisuuden tuhoaminen: completed

Eipä siinä tallin ja hallin välisen kasvillisuuden syömisessä kauaa mennyt, yksi päivä ja hieno tuho oli saavutettu. Myös pellon puolelta pystyyn jääneet heinät oli silputtu siististi :). Aidan siirto taitaa olla helpompi homma kuin itse viikatteeseen tarttuminen, tavoitteena olisi saada pellonreunaan räjähdysmäisesti villiintynyt jättipalsami aisoihin. Hevosille se ei kelpaa, mutta kun ympäröivät horsmat ja vuohenputket ovat poissa, palsaminalut tulevat paremmin esiin ja ne saa helpommin nypittyä pois.

Lähes täydellinen tuho :). Aidan takana mallia alkuperäisestä tiheydestä.

Toinen asia mistä olen Prinsessa Telmalle hyvin kiitollinen, on hänen kakkapaikkansa valinta. Ei tarvitse enää kärrätä kuin satunnaisia kasoja tarhan puolelta lantalaan. Suurin osa on tehty tallin taakse lantalan viereen, mistä ne on helppo heittää aidan yli lantalan puolelle.

Sataa sataa ropisee... vaihteeksi.

Jestas mikä kesä tämä on, kelien suhteen. Sataa, sataa, aina vaan sataa. Viileys on ollut yksinomaan hyvä asia mutta jatkuva sade alkaa olla kohta sietämätöntä. Suljin tänään laitumelle vievät portit ja aitasin tallin toiselta puolelta pläntin rikkaruohoa, horsmaa ym. kaviokkaille tuhottavaksi, huilatkoon laidun muutaman päivän jos vaikka tuo vedenpaisumus joskus loppuisi. Tarhaan on onneksi ajettu hiekkaa ja salaojaputki vie siitä sadevedet ojaan ja katoksessa hevosilla on kuiva paikka, mutta alatarha on taas yhtä järveä. Saisipa sen remontoitua!

Laitumelta tarhaan tuleva polku oli tänään varsin miellyttävän näköinen. Jäljistä päätellen joku kengällinen oli harjoitellut sliding stoppeja...

Pellossa heinät nurin 26.6.

Niillä jotka haluavat tehdä kuivaa heinää hevosille, on varmaan hätä kädessä. Meidän pellosta kaadettiin heinä 26.6. aamusella, ja laitettiin paaliin seuraavana iltana. Voi siis olla hiukan kosteampaa syötävää kuin mitä viime talvinen ja laadunhan näkee vasta kun ensimmäinen avataan. Paaleja tuli 28, ja kahdelle hevoselle kahden paalin kuukausivauhtia heinää on reilusti yli oman tarpeen. Vielä on tosin turha hehkutella, ennen kuin saa ensimmäisen paalin avattua ja analysoitua.

Huojentava näky jatkuvan vesisateisen kesän keskellä.

Sunnuntaina tuli Martin lämpökuvauksen kirjallinen raportti, ja hämmästelen vieläkin miten sillä on vasemmassa etukaviossa niin paljon enemmän lämpöä. Luulisi että se olisi ontunut. Tänään laitettiin kuitenkin kengät Annin toimesta joten eiköhän lämpö ala asettua ja kulku helpottua, toivotaan. En ole muuten koskaan nähnyt Marttia yhtä rauhallisena takapäähän kenkiä laitettaessa. Viimeksikin, kun takapään revähdys oli vielä akuutissa tilassa, oli takakenkiä ollut vaikea ottaa pois. Nyt ei merkkiäkään mistään reuhtomisesta, hyvä :). Jospa Martti alkaisi aikuistua?

Martin lämpökuva etujaloista.

Operaatio kengitys. Etupää valmiina.

Ansku tuli töiden jälkeen, ja oltiin suunniteltu Martin ajoharjoitusten jatkamista, kun siihen kerran lupa saatiin. Alussa vähän jännitti kun ennen muinoin sen kanssa oli hankalaa ( = vauhdikasta) liikkeelle lähtö kärryjen kanssa, mutta pelko oli turhaa. Martti toimi kuin vanha kyntöruuna, ei kiemurrellut, tuijotellut tai sählännyt mitään. Yritettiin seurata sen askellusta, mutta kärreiltä käsin se oli vähän hankalaa. Meni kuitenkin eteenpäin mielellään, korvat tötteröllään ja Matikaisen mäessä halusi itse jopa juosta. Ravissa huomasin sen juoksevan häntä koholla, joten jäykkyyttä löytyy vieläkin. Mutta eipä sitä nyt mitään ihmeparantumista voi odottaakaan. Mentiin varmaan puolisen tuntia käyntiä, pari ravipätkää.

Ansku ja Martti, treenikausi avattu ;). Kunpa sairastelut olisivat nyt hetkeksi ohi.

Kun heinät oli korjattu perjantaina ja lauantainakin pelto oli vielä kuiva, avautui siihen hetkeksi kunnon baana. Pystytin Martille "agilityradan" eli keppejä jonoon pujottelua varten ja pari pitkää rankaa puomeiksi, joita ylitettiin ja joiden väliin peruutettiin. Pujottelu oli Martille hyvää jumppaa, ja kun olin varannut sille jonon päähän vadin josta sai hakea leipäpalan onnistuneen suorituksen päätteeksi, se bonjasi loppujen lopuksi pujottelun ilman että taluttaja meni edeltä. Sille piti vain talutuskädellä osoittaa mistä välistä oikealle ja vasemmalle, hyvin toimi :). Lopuksi tehtiin lisää jumppatehtäviä pellon viereisessä ojassa, venyi oikein hyvin.

Martti tuhoaa loppuja pujotteluradan palkintoja. Taustalla rata :).

Venyy-yyy-yyy! Vamman suhteen ehkä vähän väärään suuntaan mutta ei se mitään :).

Ja lopuksi lemppariaiheeseeni, jota ei olekaan hetkeen tullut tehtyä kun olen oikeasti yrittänyt rajoittaa ostoksia vain siihen mitä oikeasti tarvii... Shoppailua! Robinsonilta tilasin Martille toisen vuorettoman sadeloimen edellisen rankkasateenpitokykynsä menettäneen ruskean pilkullisen tilalle. Kesäkuun alussa olin vielä toiveikas että saadaan jossain vaiheessa hevosille tuskallinen paarmantäyteinen hellekesä, joten tilasin myös hyönteisloimen huppuineen. Tässä vaiheessa kesää idea tuntuu ehkä hieman huvittavalta, eipä ole ollut tarvetta :). Mutta sitä kesää odotellessa!

Kesä ja kärpäset tulee - oletko valmis?

Ihana taivaansininen sadetakki!

Lenkkarit tuli!

Tilasin Briteistä jo monta viikkoa sitten Martille etujalkoihin bootsit (Cavallon Simplet), kun ajattelin että se saa vain laiduntaa pehmeällä pohjalla loppukesän ja suojaa tarvitsee vain talutuslenkeille. Ekat tulivatkin jo pari viikkoa sitten, mutta koska aiempaa kokemusta lenkkareista ei ollut, tilasin liian isot, vaikka olin kavion mittaavinani ohjeen mukaan. Ne menivät kuitenkin käyttämättöminä samantien kaupaksi, joten siinä kaupassa en hävinnyt mitään.

Kokoa pienemmät tulivat tänään, ja ne vaikuttivatkin sopivan paremmin. Kävimmekin sitten totutuslenkillä ihan ison tien takana, vastaan tuli pari rämisevää peräkärryä ja asuntoauto jotka hiljensivät tai pysähtyivät esimerkillisesti, eikä Martti niistä juuri suuria välittänyt. Samoin seurasimme parinkymmenen metrin päästä ohi sujahtavia rekkoja, jotka nekään eivät saaneet hevosta huolestumaan. Olin varautunut oikein kuolaimilla ettei villipeto pääse karkuun mutta varmaan olisi ilmankin selvitty :).

Onks nää hyvät?

Kiiltonahkakengät jalassa.

Olihan tossut Martista ensin vähän oudot, mutta käveli niillä sitten oikein mielellään. Hissuttelujuoksua myös, mutta kun yritin ottaa pientä reippaampaa pätkää, Martti muuttui varovaiseksi. Eipä sitä nyt ekalla kerralla kovin pitkää lenkkiä viitsittykään tehdä, sisäänajon verran vain. Vasemman päkiän päältä oli karvat vähän sekaisin mutta eivät muuten tuntuneet hanganneen, pitää seurata ettei hankaumia pääse syntymään.

Vaikka hieman turhaanhan nuo tuli ostettua, kun lääkärin määräyksestä pitää rautakengät laittaa takaisin. Mutta onpahan nyt varalla.

Hiukan välipalaa.

Lämpökuvauksia

Edellisestä postauksesta jäi vielä käsittelemättä lämpökuvausasia.

Parikkalalainen eläinlääkäri Mirja Moilanen kertoi sivuillaan suorittavansa hevosten kuvauksia lämpökameralla. Kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että ilmoittauduin kimppaan mukaan, kun hänellä oli Mialle asiaa muutenkin kesäkuun alussa. Aku lämpökuvattiin ja siltähän löytyikin sitten kaikennäköistä pientä vaivaa lähinnä jaloista. Siltä oli vielä toinen etujalan kenkä pudonnut edellisenä päivänä, ja sen vuoksi olikin myös lievää ontumaa havaittavissa.

Akun raportista selvisi, että sitä alkaa selkeästi ikä painaa. Tässä onkin sen suhteen vakavammat mietteet, omalta kohdalta painaa kaksi kuntoutettavaa hevosta, lisäksi myös se, että hevosta ei tarvitsisi ihan loppuun asti käyttää...

Näyte Akun lämpökuvausraportista. Vasemman takajalan koukistajajänne on hiukan tavallista lämpimämpi yläosastaan.

Tänään oli seuraava eläinlääkärikierros täällä meidän kulmilla, ja tutkimusvuorossa olivat Telma ja Martti. Halusin vähän osviittaa siitä, missä ollaan kuntoutuksen kanssa menossa ja mitä voisi tehdä seuraavaksi. Kolmisen viikkoa jatkuneet kuumeilut (jotka onneksi tuntuvat talttuneen juuri ennen juhannusta - liekö apteekista varoiksi haettu uusi Metacam-puteli auttanut asiaa) olivat estäneet TENSit, venyttelyt ja lenkkeilytkin.

Etupolven vamma helotti kamerassa punaisena reiän kohdalta, siinä ei ollut sen suurempaa ihmettelemistä. Etukaviot olivat lämpimät, etenkin vasen. Kengättömyys ei kuitenkaan ole siis ollut hyvä juttu, vaikka se ei pehmoisella laitumella ole mitenkään näkyvästi reagoinutkaan. Kintereissä näkyi lämpöä, ja sivukuvassa verratessa oikeata ja vasenta puolta, vasen puoli näytti olevan hiukan jumissa säästä peppuun. Suoraan ylhäältäpäin otetuissa selkäkuvissa ei näkynyt oleellista eroa.

Liikkeitä tarkasteltaessa takapää oli edelleen jäykkä, mutta oli epäilys, että jäykkyys voi aiheutua myös kintereistä. Oletettu revähdyskohta ei ainakaan ole enää kipeä eikä lämmin, ja ohjeeksi saimme kengät jalkaan ja baanalle :). Ei vielä selästä käsin liikuntaa, mutta kärryt voi laittaa perään, kunhan etukavioiden arkuus on kengityksellä hoidettu. Kavionpohjat kokeiltiin vielä pihdeillä, mutta niihin Martti ei reagoinut.

Lopuksi Martti sai vielä hammashoidon rauhoituksessa, ja siltä löytyikin muutama iso piikki, sekä joku outo lovi jossain hampaan välissä. Hammashoidon väliksi suositeltiinkin puolta vuotta.

Eli periaatteessa Martin osalta ihan iloisia uutisia, vaikka toki mahdollinen kinnerpattiongelma vähän mietityttääkin. Tässä vaiheessa sitä on ehkä kuitenkin turha murehtia.

Harmeja, harmeja, harmeja...

Koko kevät on mennyt lievästi sanottuna perseelleen. Martin hienon edistymisen katkaisi maaliskuun loppupuolella sen yhtäkkinen takapään jäykistyminen. Se liikkui takapäällään tosi jäykästi ja seisoi tarhassakin alkuun takajalat kumman suorina ja jäykkinä. Toin sen hetkeksi taas kotiin huilaamaan, ja se näyttikin hetkellisesti hieman paremmalta, muttei normaalilta kuitenkaan.

Olin suunnitellut Martin myymistä, sillä kevään mittaan sen räväkkyys ei suinkaan ollut vähentynyt, vaan totesin, että maastohevoseksi siitä ei minulle tule ikinä olemaan. Myyntiaikeet kuitenkin sai unohtaa kun takapään jäykkyys ei ainakaan levolla lähtenyt paranemaan.

Varasin sille Mikkelin klinikalta ajan, ja sinne matkustimme 17.4. Siellä tehtiin taivutuskokeet takajaloille ja kuvattiin takapolvet ja kintereet. Takapolvet todettiin täyttyneiksi mutta kuviltaan puhtaiksi, ja kintereissä oli lievää pattirakojen ahtaumaa molemmissa jaloissa, lisäksi oikeassa kintereessä pieni luupiikki ja vasemmassa jotakin hämärää kirjavuutta, jonka merkitystä arvioidaan uusintakuvauksessa myöhemmin. Takapolvet ja kintereet piikitettiin ja lähdettiin kotiin toivomaan asennon ja liikkeiden parantumista.

Kahden viikon huilin kuluttua ei ollut tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, ja selästä käsin kokeillessa Martti oli käydä piehtaroimaan. Johonkin siis sattui ja kovin. Varasin ajan Viikkiin, jossa oli tarkoitus suorittaa vähän perusteellisempia tutkimuksia.

Matkaan lähdettiin 6.5. tiistaina Tiinan kanssa. Perillä tehtiin jälleen taivutuskokeet sekä liikkeiden arviointia ympyrällä juostessa. Todettiin lievää ontumaa, takajalkojen liike ponnettomaksi ja laahaavaksi ja ristiselkää ja lannerankaa jännittyneeksi. Selkää tunnusteltaessa Martti aristi voimakkaasti ristiselän painelua vasemmalta puolelta.

Seuraavaksi otettiin röntgenkuvia selän okahaarakkeista, molempien takajalkojen vuohisista sekä mahasta hiekan varalta. Selässä ja vuohisissa ei ollut huomautettavaa, eikä myöskään hiekkaa löytynyt. Sitten Martilta ajettiin karvat selästä ja siirryttiin pakkopilttuuseen tutkimaan selkää ultraäänellä.

Martti Viikissä ultraäänitutkimuksessa.

Ultraäänessä näkyikin, että vasemman puolen dorsaalinen SI-ligamentti oli selkeästi paksumpi ja epätarkkarajaisempi kuin oikealla puolella. Diagnoosiksi syntyi tämän perusteella ligamentti- ja/tai lihasvaurio, ja oireiden äkillinen alkaminen viittaisi enemmän liukastumisen tai kaatumisen aiheuttamaan revähdykseen.

Kuntoutusohjelmaan sisältyi pitkä lepotauko, että vaurio pääsee rauhassa paranemaan, taluttelua, jumppaamista, venytyksiä ja itselleni ihan uutta terapiaa, TENS-hoitoa. Pitkään parantumisaikaan sai varautua, ja on myös mahdollista että ligamenttien lisäksi on voinut vaurioitua jotain muuta, mitä ei kuitenkaan pysty röntgenillä selvittämään. Hetkenhän sitä tuntui että joku oli juuri vetänyt maton jalkojen alta, ja kun samaan aikaan Aku alkoi oireilla selästään, tuli tosiaan muutamaan otteeseen mieleen että mikä järki koko harrastuksessa on...

Aku ja Telma maistelemassa kevään ensimmäisiä vihreitä 10.5.

Akua kävi Pylkön Päivi hieromassa toukokuun puolivälin jälkeen, ja pienoista jäykkyyttä siinä todettiin. Epäilin satulan muuttumista Akulle epäsopivaksi, sillä se aristeli säkää ja ristiselkää. Koska Martti tarvitsi TENS-hoitoa ja muutakin kuntouttamista, lähti Aku pitämään taukoa ratsun hommista Mialle laitumelle, ja Martti tuli kotiin hoidettavaksi 21.5.

Aku Lemillä laiduntelemassa Kainon ja Villen kanssa.

Martti TENS-käsittelyssä 25.5.

Kauaa ei ehditty hoitotoimenpiteitä suorittaa, kun tuli lisää murheita. Kesäkuun puolelle käännyttäessä huomasin Martin etupolven olevan turvoksissa. Kylmäsin sitä vain vedellä hiukan parina päivänä, kun ajattelin että Telma oli sitä ladannut. Kolmantena päivänä polvesta löytyi reikä, joka alkoi työntää mätää pihalle. Siinä vaiheessa totesin, että onkin varmaan käärme ollut asialla kun niitä oli tässä pihapiirissä näkynyt.

Tällainen pattipolvi löytyi 1.6.

Jalka ei näyttänyt missään vaiheessa kovin pahalta, Martti ei ontunut eikä aristellut sitä, mutta puolen viikon päästä turvotuksesta Martin nuutuneeseen olotilaan löytyi syyksi kuume. Parina iltana se nousi lähelle 39:ää, mutta oli aamulla taas normaali. Viikon verran lämpö oli 38,5:n tuntumassa, Martti oli kuitenkin pirteä ja laidunsi ja juoksenteli Telman kanssa iloisesti, samoin turvotus laski jalasta. Syötin sille Viikin keikasta jääneet Metacamin jämät parina iltana ja lämpö laskikin taas, tosin jalka turposi uudestaan.

Tätä kirjoitettaessa on takana 5 päivän penisilliinikuuri, ja lämpö on jälleen nousussa. Tensit ja taluttelut jumppailuineen on saaneet jäädä odottelemaan parempia aikoja, TURHAUTTAVAA!!! Miksi yhdelle hevoselle nyt tulee kaikkea, ja yhtä aikaa! :(

Jotain positiivistakin. Sain isännän tilaamasta kuormasta tallin eteen sepelikerroksen. Edellinen olikin siitä jo kadonnut, ja vesi jäi seisomaan siihen muodostuneisiin kuoppiin. Martti ja Telma seuraavat tilannetta.

Martti edistyy

Martti kävi tammikuun loppupuolella kotona sairauslomalla Telman lähtiessä välillä kuntokuurille. Sille tuli joku ihmeellinen kuume-ripulitauti, ja verikokeissa todettiin myös anemia. Reilun viikon kuumeilun ja kunnon lääkekuurien jälkeen tapahtui käänne parempaan ja Martti matkusti takaisin Lemin sisäoppilaitokseen helmikuun alussa.

Pieni kuumeinen poika kotona lomilla.

Kontrolliverikokeet osoittivat onneksi kaiken olevan taas kunnossa. Ratsastelun uudelleen aloitus pitää toki tehdä maltillisesti pitkän kuumejakson takia, mutta vähän on päästy jo aloittelemaan. Edistymistä haittaa lisäksi sopivan satulan puute, eikä lähiseuduilta löydy hyvää kätevää satulakauppaa. Etsintä jatkukoon ja toivottavasti tuottaa tulosta.

Ja tässä videomateriaalia Martin helmikuun tasosta, kaikista askellajeista: