Hevoshulluus iski 80-luvun puolivälissä, kun kaverin kanssa päästiin alkeisratsastusleirille Lahden Messilään. Siitä alkoivat pyöräilyt Hubertusseuran talleille hevosia ihastelemaan, ja vuotta myöhemmin aloitin ratsastustunnit Lauritsalan ratsastuskoululla. Sieltä löytyi myös hoitohevosia, Ecva, Flamme, Poolo, Juppi, Heppu (ensimmäinen elämäni hevonen), Valsa, Valtteri, Bunny Hopp ja viimeisimpänä Snellu. Lauritsalassa harrasteltiin kouluratsastusta, ja viikoittaisen ratsastustunnin lisäksi kävi myös ulkopuolisia valmentajia, useimmiten Håckos Wahlman.
90-luvun alkupuolella ajokortin saatuani laajeni hevosharrastelu Savitaipaleen kunnan puolelle. Sieltä löytyi hoideltavaksi ja ratsasteltavaksi ravureita, Ansu, Ajatus ja Billika, ylläpidossa oli lyhytaikaisesti myös kaksi ratsuhevosta, Alda ja Oskar. Vuosikymmenen loppupuolella Savitaipaleen puskaratsastelun yhteydessä tutustuin Tyttiin, joka näihin aikoihin muutti Lemille omakotitaloon ja remontoi vanhan navetan talliksi. Seuraavat vuodet harrastelu jatkui Iitiässä, aluksi vuokra/ylläpitohevosten Metkan ja Maikin voimin, sekä noin vuoden tauon jälkeen ostin ensimmäisen oman hevoseni Virkun.
Virkku asusteli ensimmäisen kesän 2000 Lammilla kun olin Lahdessa kesätöissä. Kotiuduttuani Lappeenrantaan 7-vuotias ratsukouluttamaton Virkku muutti Iitiään, ja vuoden kuluttua astutin sen pienhevosorilla A.T. Pikku-Nikko. Saman vuoden syksyllä Virkku meni R-suunnalle kantakirjaan, ja seuraavana vuonna syntyi toinen Elämäni Hevonen Hertta.
Tytin talli jäi kahdelle hevoselle äkkiä pieneksi, ja vuonna 2003 muutimme Taipalsaaren Peltoisiin, missä Virkun ja Hertan seurana oli talon oma shettisruuna Cassu, jonka kanssa tuli myöhempinä vuosina poniraviurheilu hyvinkin tutuksi.
 |
| Cassu Peltoissa ensimmäistä kertaa kärryjen edessä 2003 |
Vuotta myöhemmin varsakuume nosti jälleen päätään, ja Virkku kävi tapaamassa muhkua kimo-oria E.V. Johtotähteä. Seuraavana kesänä tästä vierailusta syntyi tamma Hilppa, ruunikonkimo suloisuus.
 |
| Hilppa ottaa aurinkoa, 2007 |
Herttaa piti ruveta ratsuttamaan, toinen varsa oli kasvamassa ja Virkkua vaivasi kahdesti pullahtanut oej:n jänne. Haikein mielin luovutin Virkun leasingiin Pellervo-oriin morsiameksi Porin Ahlaisiin, minne se matkusti marraskuussa 2005.
2006 tammikuussa ostimme Tytin kanssa puoliksi russitamman Ein Fynette. Tuttavuutemme tämän herttaisen ponin kanssa jäi varsin lyhyeksi, sillä se sairastui kaviokuumeeseen ja piti lopettaa saman vuoden syksyllä. Silloin päätin, ettei koskaan enää poneja!
2007 marraskuussa koin seuraavan suuren murheen, kun Hilppa sairastui kaasuähkyyn ja piti myös lopettaa. Tästä seurasikin hetkeksi täydellinen hevostelumotivaatiokato, ja Hertta jäikin vähäksi aikaa melkein pullahevoseksi.
Uusien ihmissuhteiden myötä muutin Hyttiin, ja Hertalle piti etsiä tallipaikka hieman lähempää. Syksyllä 2008 Hertta muutti vähäksi aikaa Maaseuturatsujen tallille Korkea-Ahoon, mutta muutaman kuukauden kuluttua talli lopetti toimintansa, ja Hertan uusi asumus oli nyt Poniravikoulu Rapon.
Keväällä 2009 Hertta sairastui, ja omalla kohdallani alkoi hevoshistoriani synkin aika. Hertalla oli kuumetta, se ontui etujalkojaan, eikä loppujen lopuksi saanut enää päätään maahan syödäkseen. Kävimme Kouvolan ja Hyvinkään klinikoilla useita kertoja jalkojen piikityksissä ja muissa tutkimuksissa, mahasta löytyi hiekkaa mutta kuumeilua tai asentovammaa se ei selittänyt. Toukokuussa Hertta sai myös outoja kipukohtauksia eikä antibiootitkaan poistaneet jatkuvaa lievää lämpöilyä.
Hertta lähti laitumelle Puralan kylään, raskaana ajatuksenani oli lopettaa se mikäli se ei ala muutaman viikon päästä näyttää paremmalta, kun syitä sen sairasteluun ei klinikaltakaan löytynyt. Kesä eteni ja Hertta parani, ainakin näennäisesti. Heinäkuussa sillä pystyi jo ratsastelemaan kevyesti, ja siinä vaiheessa päätin astuttaa sen. Oriiksi valikoitui kuusankoskelainen P-ori Mirlakka.
Syksyllä Hertta alkoi taas oireilla, vaan eri tavalla. Ähkykohtauksia tuli aika ajoin, ruokavaliosta tai muustakaan ei löytynyt mitään syytä näille oudoille kohtauksille. Ainoa yhteinen tekijä oli kohtauksia edeltänyt kylmyys. Talven Hertta eleli paksusti loimitettuna sisällä ja ulkona, kipukohtauksia tuli kuitenkin muutaman kuukauden välein.
 |
| Hertan kanssa Puralassa 7.5.2011 |
Tämä oli sitä aikaa kun hyppäsin kauhusta pystyyn aina kun puhelin soi - joko Hertalla taas on hätä? En ollut koskaan oikein vakavasti ajatellut ottavani hevosia omaan pihaan, mutta talven aikana tuli tieto, että Puralasta oli jossain vaiheessa kuitenkin lähdettävä ja niin syntyi päätös oman tallin rakentamisesta - kiitos rakkaan puoliskoni joka oli osaltaan asiassa myötävaikuttamassa. Jatkuvasta pelossa elämisestä huolimatta Hertta varsoi kesäkuussa terveen ruunikon orivarsan, jolle annoin nimen Herttakuningas, kutsumanimeksi Martti.
 |
| Hertta ja vastasyntynyt Martti 10.6.2011 |
Lokakuun alusta Hertta ja Martti muuttivat kahden kilometrin päähän Karhun tallille, sillä Puralasta piti lähteä. Kaksi ensimmäistä viikkoa meni hienosti, kunnes Hertalle tuli uudessa tallissa ensimmäinen - ja elämänsä viimeinen ähky. 14.10.2010 illalla kipu ei mennyt taluttamallakaan ohi, ja kun päivystävä eläinlääkäri muutaman tunnin kuluttua tuli pistämään kipulääkettä, ei silläkään ollut mitään vaikutusta. Hertta makasi jalat karsinan seinällä hengittäen kiivaasti, välillä piehtaroi raivokkaasti niin että Martti oli pakko siirtää toiseen karsinaan turvaan. Raskain mielin minun oli puolenyön jälkeen luovuttava Elämäni Hevosesta.
 |
| Viimeinen kuva Hertasta 5.10.2011 |
Hertan menetys oli niin suuri isku, että mikäli Marttia ei olisi ollut ja uuden tallin runkoa pystytetty, olisivat hevosharrastelut jääneet osaltani siihen. Nyt oli kuitenkin pakko jaksaa eteenpäin. Martti oli jo onneksi 4 kuukautta vanha ja pärjäsi kyllä jo omilla eväillään, mutta hevosseuran puute oli vähän huonompi juttu. Onnistuin saamaan Martille kaveriksi jo melkein puolivuotiaan shettisorivarsan Vertin. Nämä ystävystyivätkin heti, ja Martin elämä jatkui, emän menetyksestä huolimatta.
Ei kuitenkaan ihan murheetta. Martti oli jo loppukesästä Puralassa yskinyt silloin tällöin, ja lääkekuurejakin olin sille syöttänyt, samoin sulfa kokeiltu. Yskä ei kuitenkaan kokonaan hellittänyt, ja marraskuussa Martti alkoi kuumeilla, vuodatti paksua räkää ja yski jo huomattavasti enemmän. Aloin pelätä rhodokokkitartuntaa, ja kävimme Hyvinkään hevossairaalassa tutkittavana. Sitä ei onneksi kuitenkaan löytynyt, ja kotiin palasimme kassillinen lääkkeitä mukana.
 |
| Martti uudenvuodenpäivänä 40 asteen kuumeessa - todettu vasta kuvanoton jälkeen... |
Talvi eteni, Martti parani pikkuhiljaa ja oman tallin rakentaminen edistyi. Oikeaan elämäntilanteeseen sattui myös Virkun kotiinpaluu, Ahlaisissa loppui hevosenpito kokonaan ja sovimme, että Virkku muuttaa takaisin Etelä-Karjalaan. Pitkänäperjantaina 21.4.2011 haimme Virkun Ahlaisista ja heti perään oripojat "naapurista". Hyvästi huoleton elämä ja tervetuloa hevoset! Tästä eteenpäin on tarkoitus kirjailla ylös blogiin kaikennäköistä.
