Sain Martille kaveriksi heti Virkun poismenon jälkeisenä päivänä shettistamma Iinan. Tuntui jotenkin tosi vaikealta miettiä mitään jatkoa hevospuolelle. Yksin en halua mitään hevosta pitää, mutta uuttakaan ei olisi huvittanut hankkia. Onneksi Iina järjestyi niin pian Martille seuraksi, vaikka asiat lähtivätkin sen jälkeen rullaamaan melkoisella vauhdilla...
 |
| Martti ja Iina tutustuvat |
En tosiaankaan ollut yhtään valmistautunut hevosen ostoon, tuntui että tallissa vallitsi tasapaino ja harmonia, ja puuhasteluakin sopivassa suhteessa: kaksivuotias Martti, jota ensi talven aikaan voisi liikuttaa taas vähän enemmän ja kohta nousta selkäänkin, ja eläkeläis-Virkku, joka toimi terapeuttisena ratsuna tarvittaessa, eikä kuitenkaan vaatinut säännöllistä päivittäistä liikuntaa. Kun Virkkua ei yhtäkkiä ollutkaan, aukeni iso tyhjä ruutu, mitä seuraavaksi? Ei ainakaan toista nuorta hevosta, sillä rahkeet eivät olisi missään tapauksessa riittäneet kahden nuoren eteenpäin viemiseen.
Ratkaisuna tilanteeseen löytyi Virkun kuolemasta seuraavana päivänä Facebookin kautta suoritetun tiedustelun tuloksena Musti, 16-vuotias tamma. Musti oli ollut pitkäaikaisessa ylläpidossa, mutta etsi juurikin uutta kotia ylläpitäjän jouduttua lähtemään senhetkisestä ylläpitopaikasta. Muutolla oli vieläpä kiire, joten ei muuta kuin asioita järjestelemään ja kaupantekoon. Tunsin sekä omistajan että ylläpitäjän ennestään, ja kaksi päivää Virkun lähdön jälkeen oli Iina-poni palautettu ja tallissa seisoi Martin seurana uusi hevonen.
Musti on luonteeltaan aivan ihana ja herttainen kuin mikä. Ensimmäisellä viikolla sen saavuttua ratsastelin sillä jonkun kerran, ja maastoon meno sitä kovasti jännitti uutuuttaan. Tallin lähellä meno oli kuitenkin rauhallista ja rentoa, kunhan ensin muutaman kerran harjoiteltiin yhteistä säveltä. Musti on kovin erilainen Virkkuun verrattuna, ja ensimmäisellä viikolla ongelma oli lähinnä omassa pääkopassa: Kova ikävä Virkkua, ja tuntui pahalta pitää Mustia Virkun korvikkeena.
 |
| 16.10. Musti oli tallilla toista päivää. Reetta kokeilemassa. |
 |
| Myös Martti sai ensimmäistä kertaa ratsastajan selkäänsä muutamaksi minuutiksi. Hyvin toimi. |
Niin surkeata ei toki voinut olla, etteikö olisi voinut mennä vielä surkeammin. Musti oli ollut tallissa reilun viikon, kun itse sairastuin vatsatautiin. Viikon verran kärvistelin kotona ja töissä huonovointisena, soittelin päivystykseen ja terveyskeskukseen apua huonoon oloon sitä kuitenkaan saamatta. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä ambulanssilla sairaalaan, ja päivän tutkimuksien jälkeen päädyin päivystykseen leikkauspöydälle puhjenneen ja osin kuolioituneen umpisuolen poistoon.
Viikon oksentelu ja syömättömyys, huipussaan olleet tulehdusarvot ja sairaalasta päästyä leikkaushaavan hidas umpeutuminen veivät kuukauden päivät lähes täysin eristyksissä hevoshommista. Isäntä hoiti onneksi hevoset mallikkaasti, ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen olen päässyt osittain tallihommien pariin takaisin. Hevosen selkään ei ole vielä toistaiseksi mitään asiaa, ja vatsaa pitää muutenkin varoa vielä pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Onneksi tallihommissa on ollut apukäsiä, kiitos ystävät!
Noora kävi yhtenä iltana kokeilemassa Mustia, ihan vaan käyntiä mennen. Nyt monen viikon jälkeen Musti vaikuttaa olevan jo niin hyvin kotiutunut, ettei jännitä enää tässä lähiympäristössä. Itsellä olisi vaihteeksi kova inspiraatio tehdä jotakin, mutta niin kauan kun vatsan haava ei ole kunnolla kiinni, en uskalla edes taluttaa hevosia muuta kuin tallista tarhaan ja päinvastoin... Odottavan aika on pitkä.
 |
| Noora ja Musti tutustumiskeikalla yön pimeydessä 16.11. |
