Harmeja, harmeja, harmeja...

Koko kevät on mennyt lievästi sanottuna perseelleen. Martin hienon edistymisen katkaisi maaliskuun loppupuolella sen yhtäkkinen takapään jäykistyminen. Se liikkui takapäällään tosi jäykästi ja seisoi tarhassakin alkuun takajalat kumman suorina ja jäykkinä. Toin sen hetkeksi taas kotiin huilaamaan, ja se näyttikin hetkellisesti hieman paremmalta, muttei normaalilta kuitenkaan.

Olin suunnitellut Martin myymistä, sillä kevään mittaan sen räväkkyys ei suinkaan ollut vähentynyt, vaan totesin, että maastohevoseksi siitä ei minulle tule ikinä olemaan. Myyntiaikeet kuitenkin sai unohtaa kun takapään jäykkyys ei ainakaan levolla lähtenyt paranemaan.

Varasin sille Mikkelin klinikalta ajan, ja sinne matkustimme 17.4. Siellä tehtiin taivutuskokeet takajaloille ja kuvattiin takapolvet ja kintereet. Takapolvet todettiin täyttyneiksi mutta kuviltaan puhtaiksi, ja kintereissä oli lievää pattirakojen ahtaumaa molemmissa jaloissa, lisäksi oikeassa kintereessä pieni luupiikki ja vasemmassa jotakin hämärää kirjavuutta, jonka merkitystä arvioidaan uusintakuvauksessa myöhemmin. Takapolvet ja kintereet piikitettiin ja lähdettiin kotiin toivomaan asennon ja liikkeiden parantumista.

Kahden viikon huilin kuluttua ei ollut tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, ja selästä käsin kokeillessa Martti oli käydä piehtaroimaan. Johonkin siis sattui ja kovin. Varasin ajan Viikkiin, jossa oli tarkoitus suorittaa vähän perusteellisempia tutkimuksia.

Matkaan lähdettiin 6.5. tiistaina Tiinan kanssa. Perillä tehtiin jälleen taivutuskokeet sekä liikkeiden arviointia ympyrällä juostessa. Todettiin lievää ontumaa, takajalkojen liike ponnettomaksi ja laahaavaksi ja ristiselkää ja lannerankaa jännittyneeksi. Selkää tunnusteltaessa Martti aristi voimakkaasti ristiselän painelua vasemmalta puolelta.

Seuraavaksi otettiin röntgenkuvia selän okahaarakkeista, molempien takajalkojen vuohisista sekä mahasta hiekan varalta. Selässä ja vuohisissa ei ollut huomautettavaa, eikä myöskään hiekkaa löytynyt. Sitten Martilta ajettiin karvat selästä ja siirryttiin pakkopilttuuseen tutkimaan selkää ultraäänellä.

Martti Viikissä ultraäänitutkimuksessa.

Ultraäänessä näkyikin, että vasemman puolen dorsaalinen SI-ligamentti oli selkeästi paksumpi ja epätarkkarajaisempi kuin oikealla puolella. Diagnoosiksi syntyi tämän perusteella ligamentti- ja/tai lihasvaurio, ja oireiden äkillinen alkaminen viittaisi enemmän liukastumisen tai kaatumisen aiheuttamaan revähdykseen.

Kuntoutusohjelmaan sisältyi pitkä lepotauko, että vaurio pääsee rauhassa paranemaan, taluttelua, jumppaamista, venytyksiä ja itselleni ihan uutta terapiaa, TENS-hoitoa. Pitkään parantumisaikaan sai varautua, ja on myös mahdollista että ligamenttien lisäksi on voinut vaurioitua jotain muuta, mitä ei kuitenkaan pysty röntgenillä selvittämään. Hetkenhän sitä tuntui että joku oli juuri vetänyt maton jalkojen alta, ja kun samaan aikaan Aku alkoi oireilla selästään, tuli tosiaan muutamaan otteeseen mieleen että mikä järki koko harrastuksessa on...

Aku ja Telma maistelemassa kevään ensimmäisiä vihreitä 10.5.

Akua kävi Pylkön Päivi hieromassa toukokuun puolivälin jälkeen, ja pienoista jäykkyyttä siinä todettiin. Epäilin satulan muuttumista Akulle epäsopivaksi, sillä se aristeli säkää ja ristiselkää. Koska Martti tarvitsi TENS-hoitoa ja muutakin kuntouttamista, lähti Aku pitämään taukoa ratsun hommista Mialle laitumelle, ja Martti tuli kotiin hoidettavaksi 21.5.

Aku Lemillä laiduntelemassa Kainon ja Villen kanssa.

Martti TENS-käsittelyssä 25.5.

Kauaa ei ehditty hoitotoimenpiteitä suorittaa, kun tuli lisää murheita. Kesäkuun puolelle käännyttäessä huomasin Martin etupolven olevan turvoksissa. Kylmäsin sitä vain vedellä hiukan parina päivänä, kun ajattelin että Telma oli sitä ladannut. Kolmantena päivänä polvesta löytyi reikä, joka alkoi työntää mätää pihalle. Siinä vaiheessa totesin, että onkin varmaan käärme ollut asialla kun niitä oli tässä pihapiirissä näkynyt.

Tällainen pattipolvi löytyi 1.6.

Jalka ei näyttänyt missään vaiheessa kovin pahalta, Martti ei ontunut eikä aristellut sitä, mutta puolen viikon päästä turvotuksesta Martin nuutuneeseen olotilaan löytyi syyksi kuume. Parina iltana se nousi lähelle 39:ää, mutta oli aamulla taas normaali. Viikon verran lämpö oli 38,5:n tuntumassa, Martti oli kuitenkin pirteä ja laidunsi ja juoksenteli Telman kanssa iloisesti, samoin turvotus laski jalasta. Syötin sille Viikin keikasta jääneet Metacamin jämät parina iltana ja lämpö laskikin taas, tosin jalka turposi uudestaan.

Tätä kirjoitettaessa on takana 5 päivän penisilliinikuuri, ja lämpö on jälleen nousussa. Tensit ja taluttelut jumppailuineen on saaneet jäädä odottelemaan parempia aikoja, TURHAUTTAVAA!!! Miksi yhdelle hevoselle nyt tulee kaikkea, ja yhtä aikaa! :(

Jotain positiivistakin. Sain isännän tilaamasta kuormasta tallin eteen sepelikerroksen. Edellinen olikin siitä jo kadonnut, ja vesi jäi seisomaan siihen muodostuneisiin kuoppiin. Martti ja Telma seuraavat tilannetta.