Lämpökuvauksia

Edellisestä postauksesta jäi vielä käsittelemättä lämpökuvausasia.

Parikkalalainen eläinlääkäri Mirja Moilanen kertoi sivuillaan suorittavansa hevosten kuvauksia lämpökameralla. Kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että ilmoittauduin kimppaan mukaan, kun hänellä oli Mialle asiaa muutenkin kesäkuun alussa. Aku lämpökuvattiin ja siltähän löytyikin sitten kaikennäköistä pientä vaivaa lähinnä jaloista. Siltä oli vielä toinen etujalan kenkä pudonnut edellisenä päivänä, ja sen vuoksi olikin myös lievää ontumaa havaittavissa.

Akun raportista selvisi, että sitä alkaa selkeästi ikä painaa. Tässä onkin sen suhteen vakavammat mietteet, omalta kohdalta painaa kaksi kuntoutettavaa hevosta, lisäksi myös se, että hevosta ei tarvitsisi ihan loppuun asti käyttää...

Näyte Akun lämpökuvausraportista. Vasemman takajalan koukistajajänne on hiukan tavallista lämpimämpi yläosastaan.

Tänään oli seuraava eläinlääkärikierros täällä meidän kulmilla, ja tutkimusvuorossa olivat Telma ja Martti. Halusin vähän osviittaa siitä, missä ollaan kuntoutuksen kanssa menossa ja mitä voisi tehdä seuraavaksi. Kolmisen viikkoa jatkuneet kuumeilut (jotka onneksi tuntuvat talttuneen juuri ennen juhannusta - liekö apteekista varoiksi haettu uusi Metacam-puteli auttanut asiaa) olivat estäneet TENSit, venyttelyt ja lenkkeilytkin.

Etupolven vamma helotti kamerassa punaisena reiän kohdalta, siinä ei ollut sen suurempaa ihmettelemistä. Etukaviot olivat lämpimät, etenkin vasen. Kengättömyys ei kuitenkaan ole siis ollut hyvä juttu, vaikka se ei pehmoisella laitumella ole mitenkään näkyvästi reagoinutkaan. Kintereissä näkyi lämpöä, ja sivukuvassa verratessa oikeata ja vasenta puolta, vasen puoli näytti olevan hiukan jumissa säästä peppuun. Suoraan ylhäältäpäin otetuissa selkäkuvissa ei näkynyt oleellista eroa.

Liikkeitä tarkasteltaessa takapää oli edelleen jäykkä, mutta oli epäilys, että jäykkyys voi aiheutua myös kintereistä. Oletettu revähdyskohta ei ainakaan ole enää kipeä eikä lämmin, ja ohjeeksi saimme kengät jalkaan ja baanalle :). Ei vielä selästä käsin liikuntaa, mutta kärryt voi laittaa perään, kunhan etukavioiden arkuus on kengityksellä hoidettu. Kavionpohjat kokeiltiin vielä pihdeillä, mutta niihin Martti ei reagoinut.

Lopuksi Martti sai vielä hammashoidon rauhoituksessa, ja siltä löytyikin muutama iso piikki, sekä joku outo lovi jossain hampaan välissä. Hammashoidon väliksi suositeltiinkin puolta vuotta.

Eli periaatteessa Martin osalta ihan iloisia uutisia, vaikka toki mahdollinen kinnerpattiongelma vähän mietityttääkin. Tässä vaiheessa sitä on ehkä kuitenkin turha murehtia.

Harmeja, harmeja, harmeja...

Koko kevät on mennyt lievästi sanottuna perseelleen. Martin hienon edistymisen katkaisi maaliskuun loppupuolella sen yhtäkkinen takapään jäykistyminen. Se liikkui takapäällään tosi jäykästi ja seisoi tarhassakin alkuun takajalat kumman suorina ja jäykkinä. Toin sen hetkeksi taas kotiin huilaamaan, ja se näyttikin hetkellisesti hieman paremmalta, muttei normaalilta kuitenkaan.

Olin suunnitellut Martin myymistä, sillä kevään mittaan sen räväkkyys ei suinkaan ollut vähentynyt, vaan totesin, että maastohevoseksi siitä ei minulle tule ikinä olemaan. Myyntiaikeet kuitenkin sai unohtaa kun takapään jäykkyys ei ainakaan levolla lähtenyt paranemaan.

Varasin sille Mikkelin klinikalta ajan, ja sinne matkustimme 17.4. Siellä tehtiin taivutuskokeet takajaloille ja kuvattiin takapolvet ja kintereet. Takapolvet todettiin täyttyneiksi mutta kuviltaan puhtaiksi, ja kintereissä oli lievää pattirakojen ahtaumaa molemmissa jaloissa, lisäksi oikeassa kintereessä pieni luupiikki ja vasemmassa jotakin hämärää kirjavuutta, jonka merkitystä arvioidaan uusintakuvauksessa myöhemmin. Takapolvet ja kintereet piikitettiin ja lähdettiin kotiin toivomaan asennon ja liikkeiden parantumista.

Kahden viikon huilin kuluttua ei ollut tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, ja selästä käsin kokeillessa Martti oli käydä piehtaroimaan. Johonkin siis sattui ja kovin. Varasin ajan Viikkiin, jossa oli tarkoitus suorittaa vähän perusteellisempia tutkimuksia.

Matkaan lähdettiin 6.5. tiistaina Tiinan kanssa. Perillä tehtiin jälleen taivutuskokeet sekä liikkeiden arviointia ympyrällä juostessa. Todettiin lievää ontumaa, takajalkojen liike ponnettomaksi ja laahaavaksi ja ristiselkää ja lannerankaa jännittyneeksi. Selkää tunnusteltaessa Martti aristi voimakkaasti ristiselän painelua vasemmalta puolelta.

Seuraavaksi otettiin röntgenkuvia selän okahaarakkeista, molempien takajalkojen vuohisista sekä mahasta hiekan varalta. Selässä ja vuohisissa ei ollut huomautettavaa, eikä myöskään hiekkaa löytynyt. Sitten Martilta ajettiin karvat selästä ja siirryttiin pakkopilttuuseen tutkimaan selkää ultraäänellä.

Martti Viikissä ultraäänitutkimuksessa.

Ultraäänessä näkyikin, että vasemman puolen dorsaalinen SI-ligamentti oli selkeästi paksumpi ja epätarkkarajaisempi kuin oikealla puolella. Diagnoosiksi syntyi tämän perusteella ligamentti- ja/tai lihasvaurio, ja oireiden äkillinen alkaminen viittaisi enemmän liukastumisen tai kaatumisen aiheuttamaan revähdykseen.

Kuntoutusohjelmaan sisältyi pitkä lepotauko, että vaurio pääsee rauhassa paranemaan, taluttelua, jumppaamista, venytyksiä ja itselleni ihan uutta terapiaa, TENS-hoitoa. Pitkään parantumisaikaan sai varautua, ja on myös mahdollista että ligamenttien lisäksi on voinut vaurioitua jotain muuta, mitä ei kuitenkaan pysty röntgenillä selvittämään. Hetkenhän sitä tuntui että joku oli juuri vetänyt maton jalkojen alta, ja kun samaan aikaan Aku alkoi oireilla selästään, tuli tosiaan muutamaan otteeseen mieleen että mikä järki koko harrastuksessa on...

Aku ja Telma maistelemassa kevään ensimmäisiä vihreitä 10.5.

Akua kävi Pylkön Päivi hieromassa toukokuun puolivälin jälkeen, ja pienoista jäykkyyttä siinä todettiin. Epäilin satulan muuttumista Akulle epäsopivaksi, sillä se aristeli säkää ja ristiselkää. Koska Martti tarvitsi TENS-hoitoa ja muutakin kuntouttamista, lähti Aku pitämään taukoa ratsun hommista Mialle laitumelle, ja Martti tuli kotiin hoidettavaksi 21.5.

Aku Lemillä laiduntelemassa Kainon ja Villen kanssa.

Martti TENS-käsittelyssä 25.5.

Kauaa ei ehditty hoitotoimenpiteitä suorittaa, kun tuli lisää murheita. Kesäkuun puolelle käännyttäessä huomasin Martin etupolven olevan turvoksissa. Kylmäsin sitä vain vedellä hiukan parina päivänä, kun ajattelin että Telma oli sitä ladannut. Kolmantena päivänä polvesta löytyi reikä, joka alkoi työntää mätää pihalle. Siinä vaiheessa totesin, että onkin varmaan käärme ollut asialla kun niitä oli tässä pihapiirissä näkynyt.

Tällainen pattipolvi löytyi 1.6.

Jalka ei näyttänyt missään vaiheessa kovin pahalta, Martti ei ontunut eikä aristellut sitä, mutta puolen viikon päästä turvotuksesta Martin nuutuneeseen olotilaan löytyi syyksi kuume. Parina iltana se nousi lähelle 39:ää, mutta oli aamulla taas normaali. Viikon verran lämpö oli 38,5:n tuntumassa, Martti oli kuitenkin pirteä ja laidunsi ja juoksenteli Telman kanssa iloisesti, samoin turvotus laski jalasta. Syötin sille Viikin keikasta jääneet Metacamin jämät parina iltana ja lämpö laskikin taas, tosin jalka turposi uudestaan.

Tätä kirjoitettaessa on takana 5 päivän penisilliinikuuri, ja lämpö on jälleen nousussa. Tensit ja taluttelut jumppailuineen on saaneet jäädä odottelemaan parempia aikoja, TURHAUTTAVAA!!! Miksi yhdelle hevoselle nyt tulee kaikkea, ja yhtä aikaa! :(

Jotain positiivistakin. Sain isännän tilaamasta kuormasta tallin eteen sepelikerroksen. Edellinen olikin siitä jo kadonnut, ja vesi jäi seisomaan siihen muodostuneisiin kuoppiin. Martti ja Telma seuraavat tilannetta.

Martti edistyy

Martti kävi tammikuun loppupuolella kotona sairauslomalla Telman lähtiessä välillä kuntokuurille. Sille tuli joku ihmeellinen kuume-ripulitauti, ja verikokeissa todettiin myös anemia. Reilun viikon kuumeilun ja kunnon lääkekuurien jälkeen tapahtui käänne parempaan ja Martti matkusti takaisin Lemin sisäoppilaitokseen helmikuun alussa.

Pieni kuumeinen poika kotona lomilla.

Kontrolliverikokeet osoittivat onneksi kaiken olevan taas kunnossa. Ratsastelun uudelleen aloitus pitää toki tehdä maltillisesti pitkän kuumejakson takia, mutta vähän on päästy jo aloittelemaan. Edistymistä haittaa lisäksi sopivan satulan puute, eikä lähiseuduilta löydy hyvää kätevää satulakauppaa. Etsintä jatkukoon ja toivottavasti tuottaa tulosta.

Ja tässä videomateriaalia Martin helmikuun tasosta, kaikista askellajeista:

Hyvää matkaa Musti.

Mustille, surusilmäiselle hevoselleni. Mitä tänään en pystynyt sanomaan...

Sinä kävelit viimeistä kertaa ihmiseen luottaen perässä metsän reunaan. Ja nyt olet paremmassa paikassa.

Sinun ei tarvitse koskaan tuntea vanhuuden jäykkyyttä ruumiissasi. Sinun ei koskaan tarvitse tuntea miten voimasi hiipuvat päivä päivältä. Sinun ei tarvitse koskaan joutua asiantuntemattomien hyväntahtoisten ihmisten hoitoon, jotka eivät ymmärrä mitä tarvitset. Sinun ei tarvitse joutua suorittamaan tehtäviä, joita et pysty kipua tuntematta suorittamaan.

Tänään sinä lähdit, ja päätös oli yksin minun. Vaikka ikävä ja suru on kova, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Hyvää matkaa Mustikkainen . Ehkä joskus vielä kohtaamme.

Uuden vuoden avaus

Niinhän sitä on taas päässyt vuosi vaihtumaan. Edellinen päivitys olikin lokakuussa jolloin muutoksia oli vasta suunnitelmissa. Martti muutti marraskuun alussa Mian talliin harjoittelemaan ratsujuttuja ja Aku sai sen tilalle naisseuraa, viehättävän suomenpienhevostamman Tuhkimon Telman.

Martti Lemillä, muuttopäivänä ekalla ratsastuskerralla.

Telma oli viettänyt äitiyslomaa, ja varsansa Tintin lähdettyä uudelle omistajalle, alkoi Telmallakin kuntokuuri. Omistajansa Tiinan ja Akun kera olemme käyneet muutaman kerran viikossa maastoilemassa, ja pikkuhiljaa alkaa Telmakin päästä entiseen loistoonsa. Rouvalla on seuraavana tavoitteena kantakirjaus P-suunnalle ennen mahdollisen seuraavan varsan tuloa.

Telma uudenvuodenpäivänä 1.1.2014

Tätä kirjoittaessa Martti on palannut kotiin muutamaksi viikoksi lomailemaan parin ensimmäisen opiskelukuukauden jälkeen. Sillä oli vähän terveydellisiä ongelmia, ripulia, kuumetta ja verikokeista selvinnyt anemia. Oriprim-kuurin jälkeen poika on jälleen terveemmän oloinen, ja ensi viikolla otetaan uusintaverinäytteet onko rautakuuri parantanut veriarvoja ja voiko Martti jatkaa hienosti alkanutta ratsun uraansa Lemin ratsuopistossa.

Martti ja Mia ekalla valmennustunnillaan Rekun tallin maneesilla joulukuussa 2013

Tavoitteena Martin kanssa on laatuarvostelukarsinnat toukokuussa, mikäli ratsukoulutuksen etenemisessä ei tule takapakkia. Ensimmäisten parin kuukauden aikana se jo hoikistui ja muokkaantui paljon sopusuhtaisemmaksi ja nyt sille voisi jo etsiä kunnollista rungollista satulaa.

Martti the Arojen villi Mustang...

Kesä on vaihtunut syksyksi, ja ensimmäiset pakkaset saapuneet. Säilöheinän tultua kuvioihin Martin vatsa on taas löystynyt ja hienoksi kesällä puleerattu ja maalattu karsina on jälleen mielenkiintoisen näköinen. Heinien kalkitseminen auttaa onneksi pitämään lannan hieman kiinteämpänä.

Syksyn edetessä olen myös yrittänyt ratsastella hieman useammin Martilla. Tosin nyt viime viikkojen aikana olen tehnyt huomion, että kesällä rauhallinen ja miltei jopa laiska ruunanrupukka on jostain syystä kaukana siitä... Virtaa on kuin pienessä pitäjässä, ja kannattaakin yleensä ensin käydä liinan kanssa juoksuttamassa turhat huuhailut pois ennen selkäännousua. Kerran olen siltä tippunut, loppukesästä kun hölmöyksissäni laitoin sille Virkun vanhan Sydneyn ilman häntäremmiä. Alamäessä satula valahti kaulalle ja siitähän ruuna järkyttyi ja otti pitkään jatkuvan pukkisarjan irrottautuakseen väärässä paikassa olevasta painosta. Häntäremmillisellä satulalla ei ole ollut ongelmia, vaikka Martti onkin syksyn tullen ollut useimmiten myös jännittynyt kun yrittää lähteä pois pihasta.

Martti purkamassa pölhöenergiaa liinan päässä - tai tässä vaiheessa oli energiat jo purettu. Ihan sievän näköinen poni, kunhan käyttöominaisuuksia saa hieman paranneltua... :)

Näistä syistä olen ruvennut etsimään Martille uutta kotia. Tarjosin sitä ensin myyntiin, mutta mietittyäni asiaa en kuitenkaan ole varma raaskinko luopua viimeisestä kasvatistani. Aidattu hyväpohjainen kenttä (sekä myöskin paremman tasapainon omaava ratsastaja) olisi nyt ihan välttämätön, että pääsisi harjoittelemaan kunnolla. Työn alla onkin nyt vähän selvittelyjä, saa pian nähdä mitä tulevaisuus tuo Martille tullessaan.

Projekti puruvarasto eteni myös hiukan. Se pari vuotta sitten ostamani kontti olikin aika laho ja katostaan huono, sillä kattopressun tukena olleet kakkosneloset eivät kestäneet lumikuormaa joka painoi pressun notkolle ja puhkoi sen. Keväällä saimme jo kiikariin parempikuntoisen ja kaksiovisen, joka soveltuu meidän käyttöön paremmin, mutta toimituksessa oli ongelmia, ja kontti saapui pihaan vasta nyt:

Jihuu, tuossa kunnossaan ei mikään varsinainen kaunokainen... Vaan yhden lauantai-iltapäivän aherruksen tuloksena rakennelma näytti jo hieman paremmalta:

Lopputulokseen on vaan vielä hieman matkaa... :)

Huh hellettä!

Kesäkuun loppupuolella mennään, ja helteisissä merkeissä. Pojat ovat ulkoilleet ja laiduntaneet yötä päivää, olen edelleenkin hieman ihmeissäni siitä, että tällä tontilla tuntuu olevan yllättävän vähän hevosia kiusaavia itikoita. Kovina hellepäivinä olen suihkutellut hevoset kerran päivässä viileällä vedellä, kuivannut ja lisännyt Dr Repeliä. Hevoset eivät ole mihinkään aikaan päivästä yhtään hysteerisiä, toki normaalia hännän ja pään huitomista esiintyy...

Juhannuksena tuli aloitettua "Pientä Pintaremonttia" tallissa, paineilmapuhalluksen, painepesurilla pesun ja maalauksen muodossa. Jälkeen-kuvat on vielä ottamatta, ja tallissa on niin siistiä, että pitänee jättää hevoset ulkomajoitukseen talveksikin, etteivät sotke ;).

Kesäkuun alusta tuli tallivahvuuteen Marjut, joka on kesän täällä Kaakonkulmalla töissä. Marjut on käynyt muutaman kerran viikossa Akua liikuttamassa, ja yhteistyö tuntuu pelaavan hyvin.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina oli heinät kaadettu, ja ne ajettiin pakettiin torstaina, juuri ensimmäisten pisaroiden rapistessa heinille. Piti käydä useaan otteeseen nuuhkimassa ihanaa kaadetun heinän tuoksua, nyt pellolla odottelee 25 paalia, joista riittää talveksi mussuttamista.