Vuoden pimeimpään aikaan

Yleensä tähän aikaan vuodesta on pidetty hevostelutaukoa, pimeyden takia ja motivaation puutteessa. Tänä vuonna tauko tuli pidettyä jo aiemmin, ja nyt olisi jo kova hinku takaisin hevosurheilun pariin.

Viikolla kiipesin jo pari kertaa Mustin selkään. Ekalla kerralla mentiin vain hallia ympäri, tajusin että pihaan saakin vallan loistavan pimeän ajan treenausringin kun laittaa valot halliin. Kovin mielekästä tuo ringin kiertäminen ei ole, mutta saapahan hevonen liikuntaa.

Toisella kerralla mentiin pellolle, joka oli saanut jo lumipeitteen. Siinä olikin mukava tehdä istuntaharjoituksia ja kokeilla miten Musti reagoi millekin avulle. Ravi tuntui kovin avuttomalta, en pysty vielä istumaan harjoitusravissa ollenkaan, kun vatsalihakset on olleet niin pitkään tauolla. Kevyttä ravia mentiin kuitenkin jo pidemmän matkaa, ja Mustikin venytteli kaulaansa eteen-alas.

Mustilla on hauska tapa jättää jalkansa omalaatuisiin asentoihin. Tässä pari kännykkäkuvattua esimerkkiä :D.

Pakkasten tultua aloin kaivata kovasti lämmitettävää vesisaavia takaisin. Olimme ostaneet aiemmin syksyllä lämmitettävän kaapelin, joka oli tarkoitus asentaa viimetalvisen penkinlämmittimen tilalle muovisaavien väliin. Viime viikolla isäntä saikin sen valmiiksi, mutta yllätys, ei se pitänytkään vettä niin hyvin sulana kuin penkinlämmitinviritelmä. Ei vesi nyt kuitenkaan umpijäähän mene, mutta illalla on jääkerros veden pinnalla. Aamulla vesi on yleensä sula, kun illalla lisää lämmintä vettä ja laittaa eristelevyn kanneksi yön yli.

Vesisaavin lämmityskaapeli on kytketty yhteen tarhavaloon, joka palaa koko päivän. Kun joudun laittamaan hevoset ulos jo puoli seitsemän maissa, on mukavampi jättää hevosille valo (vaikka pärjäisivät kyllä ilman sitäkin), ja illallakin tuntuu jotenkin mukavammalta, että näkevät jotain.

 Isäntä toi hevosille jo ensimmäisen joulukuusen. Kuten kuvasta näkyy, se on jo varsin hyvin käsitelty.

Reetta ja Riikka toivat hevosille joulukalenterin. Sellaista meillä ei ole vielä ollutkaan :).

Raskas syksy

Tämä syksy ei ole minun juttu. Virkun menehtymisen jälkeen on tapahtunut niin paljon, ja toisaalta ei ole tapahtunut mitään.

Sain Martille kaveriksi heti Virkun poismenon jälkeisenä päivänä shettistamma Iinan. Tuntui jotenkin tosi vaikealta miettiä mitään jatkoa hevospuolelle. Yksin en halua mitään hevosta pitää, mutta uuttakaan ei olisi huvittanut hankkia. Onneksi Iina järjestyi niin pian Martille seuraksi, vaikka asiat lähtivätkin sen jälkeen rullaamaan melkoisella vauhdilla...

Martti ja Iina tutustuvat

En tosiaankaan ollut yhtään valmistautunut hevosen ostoon, tuntui että tallissa vallitsi tasapaino ja harmonia, ja puuhasteluakin sopivassa suhteessa: kaksivuotias Martti, jota ensi talven aikaan voisi liikuttaa taas vähän enemmän ja kohta nousta selkäänkin, ja eläkeläis-Virkku, joka toimi terapeuttisena ratsuna tarvittaessa, eikä kuitenkaan vaatinut säännöllistä päivittäistä liikuntaa. Kun Virkkua ei yhtäkkiä ollutkaan, aukeni iso tyhjä ruutu, mitä seuraavaksi? Ei ainakaan toista nuorta hevosta, sillä rahkeet eivät olisi missään tapauksessa riittäneet kahden nuoren eteenpäin viemiseen.

Ratkaisuna tilanteeseen löytyi Virkun kuolemasta seuraavana päivänä Facebookin kautta suoritetun tiedustelun tuloksena Musti, 16-vuotias tamma. Musti oli ollut pitkäaikaisessa ylläpidossa, mutta etsi juurikin uutta kotia ylläpitäjän jouduttua lähtemään senhetkisestä ylläpitopaikasta. Muutolla oli vieläpä kiire, joten ei muuta kuin asioita järjestelemään ja kaupantekoon. Tunsin sekä omistajan että ylläpitäjän ennestään, ja kaksi päivää Virkun lähdön jälkeen oli Iina-poni palautettu ja tallissa seisoi Martin seurana uusi hevonen.

Musti on luonteeltaan aivan ihana ja herttainen kuin mikä. Ensimmäisellä viikolla sen saavuttua ratsastelin sillä jonkun kerran, ja maastoon meno sitä kovasti jännitti uutuuttaan. Tallin lähellä meno oli kuitenkin rauhallista ja rentoa, kunhan ensin muutaman kerran harjoiteltiin yhteistä säveltä. Musti on kovin erilainen Virkkuun verrattuna, ja ensimmäisellä viikolla ongelma oli lähinnä omassa pääkopassa: Kova ikävä Virkkua, ja tuntui pahalta pitää Mustia Virkun korvikkeena.

16.10. Musti oli tallilla toista päivää. Reetta kokeilemassa.

Myös Martti sai ensimmäistä kertaa ratsastajan selkäänsä muutamaksi minuutiksi. Hyvin toimi.

Niin surkeata ei toki voinut olla, etteikö olisi voinut mennä vielä surkeammin. Musti oli ollut tallissa reilun viikon, kun itse sairastuin vatsatautiin. Viikon verran kärvistelin kotona ja töissä huonovointisena, soittelin päivystykseen ja terveyskeskukseen apua huonoon oloon sitä kuitenkaan saamatta. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä ambulanssilla sairaalaan, ja päivän tutkimuksien jälkeen päädyin päivystykseen leikkauspöydälle puhjenneen ja osin kuolioituneen umpisuolen poistoon.

Viikon oksentelu ja syömättömyys, huipussaan olleet tulehdusarvot ja sairaalasta päästyä leikkaushaavan hidas umpeutuminen veivät kuukauden päivät lähes täysin eristyksissä hevoshommista. Isäntä hoiti onneksi hevoset mallikkaasti, ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen olen päässyt osittain tallihommien pariin takaisin. Hevosen selkään ei ole vielä toistaiseksi mitään asiaa, ja vatsaa pitää muutenkin varoa vielä pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Onneksi tallihommissa on ollut apukäsiä, kiitos ystävät!

Noora kävi yhtenä iltana kokeilemassa Mustia, ihan vaan käyntiä mennen. Nyt monen viikon jälkeen Musti vaikuttaa olevan jo niin hyvin kotiutunut, ettei jännitä enää tässä lähiympäristössä. Itsellä olisi vaihteeksi kova inspiraatio tehdä jotakin, mutta niin kauan kun vatsan haava ei ole kunnolla kiinni, en uskalla edes taluttaa hevosia muuta kuin tallista tarhaan ja päinvastoin... Odottavan aika on pitkä.

Noora ja Musti tutustumiskeikalla yön pimeydessä 16.11.

Hyvästi Virkku!

Elämässä ei aina käy niinkuin suunnittelee. Tänään oli Martin ja Nutun vaihtopäivä, ja erinäisten vaikeuksien kautta lopulta pääsimme Katjan ja Martin kanssa kotipihaan. Nuttua lastatessamme huomasin, että Virkulla ei ollut kaikki kunnossa. Eläinlääkärin saavuttua paikalle ja annettua kipulääkettä, Virkun ennuste oli tosi huono. Kiitos eläinlääkärille, että sanoi asian suoraan, ja Virkku nukahti tallin pihalle ikiuneen.

Ensimmäinen rakas hevoseni on nyt poissa. Ikävä on suunnaton. Ehkä joskus vielä kohtaamme.

Virkatyttö 2.7.1993 - 12.10.2012

Syksy on tullut

... ja viikon lomalta Lapista palattu Anskun ja Henrin lomitellessa täällä kotipuolessa. Jotenkin sitä taas nollautui kaikki, ja vähän niinkuin hiljaiseloa vietellyt heppainnostuskin nosti päätään. Tänään oli valtavan aktiivinen päivä, sain laitumet purettua, käytiin isännän kanssa vähän shoppailemassa, ja tallin puolella valmistui muutenkin kaikennäköistä. Niistä lisää kohta kuvien muodossa, otin kameran mukaan iltatalliin (joka on vielä melkein 1,5 vuoden hevostallin pidon jälkeen joka päivä aina yhtä ihanaa ♫♪). Kuvat on oikeasti tosi  huonoja, en jaksanut yhtään säätää tuota vanhaa kanuunaa - noiden perusteella en kyllä kehtaisi tunnustaa että olen joskus yrittänyt harrastaa valokuvausta... Ne ajat ovat selkeästi ohi.

Mutta nyt kuvatuksiin.

Tämä ostos suoritettiin jo ennen reissuun lähtöä. K-Raudassa oli tämmöisiä hauskoja auringolla latautuvia valoja, koska meillä on pari ollut tuossa pihalla jo entuudestaan ja ne ovat toimineet kohtuullisesti, lähti sammakko meidän pihalle valaisemaan iltatalliin lähtevää reipasta emäntää...

Näin nätisti se valaisee.

 Pihalamppu.

 Kesän poissa käytöstä ollut hallin takavalo tuli asennettua takaisin käyttöön. Se valaisee noin seitsemästä kymmeneen illalla.

 Heppavalaisin olisi komeampi ilman pihavaloa, mutta liiketunnistimella syttyvät valot on tuossa tallin edustalla ihan ehdoton edellytys.

 Tässä tämän päivän paras aikaansaannos! Ruoka-astiat ovat tähän mennessä olleet lattialla, osittain päällekkäin, ja siinä on ollut se ongelma, että joku potti on aina ollut niin painava, että se painaa kannen rikki (Biltema-laatua ;). Lisäksi ruokia on aina pitänyt koukkia lattialta. Isäntä askarteli pyynnöstäni saunanpenkki-mallisen hyllyn, jonka johdosta ruokien annostelu on nyt sikahelppoa! Ja hyllyn alunenkin on hyötykäytössä. Unohtui vaan siivota ylimääräiset härpäkkeet pois ennen kuvan ottoa...

 Tässä heinävaraston puolelle tullut uudistus, kauraämpärille hylly (jälleen jatkuva lattialta koukkiminen oli tämän syntyyn syynä).

 Viime talvena asennetut pienisilmäiset verkot olivat jo jonkun verran puhkisyötyjä ja paikattuja, tänään vaihdoimme niihin uudet ehjät verkot. Jospa ne kestäisivät puoleen väliin talvea :).

 Biltemasta ostin myös katokseen ruokakupit. Nyt aamukaurat voi annostella yläpuolella olevasta väliköstä suoraan kuppeihin, eikä tarvitse heitellä erillisiä ruoka-astioita sisään ja ulos.

 Mummo lenkin jälkeen ihanassa kylpytakissaan odottamassa sisälle pääsyä :).

 "Niin mutta kun kutitti!"

 Tähän kuvaan kun saisi tuon tyytyväisen heinän rouskutuksen äänen! Tämä on ehkä paras tunne maailmassa :).

 Mums mums.

 Rousk rousk.

 Tunnelmavalaistusta.

 Ei tarvitsisi ulkovaloja, jos tämä mollottaisi taivaalla joka yö.

 Tallin piha.

 Sama salamavalolla.

 Romanttinen kuva lantalasta, jonka takaa pilkottavat kutsuvasti pihavalot.

 Hopeinen kuu luo...

Ja kun tulee takaisin sisälle... "Olisin vielä mennyt ulos, kun kuun loisteessa näkee hyvin hiirestää!"

"Ei sitte. Möksään."

Laidunkuvia

Laidunkauden lähetessä armottomasti loppua kohden vielä kuvia. Poikien kuvat © Katja.

Kauneushoitolaa hiljaiselon keskellä

Menin tuossa heinäkuun ekana päivänä tippumaan Marin valtavan ison korstohevosen selästä. Vanhuus ei tule yksinään kun sen verran  huonosti kävi että ambulanssilla piti painella lasarettiin. Aivotärähdyksen ja olkapäävamman lisäksi ei onneksi ollut pahempaa, edes murtumia, mutta käsi jäi sen verran kipeäksi että kaikenmoinen käden nostoa vaativa puuhastelu ratsastelusta lähtien oli laitettava jäihin.

Nyt heinäkuun puolen välin jälkeen saan jo hampaat irvessä satuloitua hevosen, ja muutaman kerran olen taas käynytkin Virkun kanssa maastoilemassa, jotenkin ihan uudella innolla kun välissä ollut tauko oli pakollinen.

Eilen totesin Nutun hännän kamalan rasvaiseksi, ja tänään sitten otin urakaksi nuoremman neidin kauneushoitolapäivän. Alku vaikutti ensin epätoivoiselta, kun letkusta tuleva vesi osui takakavioihin, Nuttu veti jalkansa ihan vatsan alle eikä tiennyt kumpaa jalkaa pitäisi maassa. Tilanne rauhoittui kun siirsin vedentulon suoraan häntään, kun jalat olivat kastuneet sai niitäkin suihkutella jo ihan rauhassa. Letkun nosto harjan tasolle aiheutti ensin myös suurta epäluuloisuutta, mutta kun vesi oli lämmintä, suuntasi neiti korvansa eteenpäin ja laski rentoutuneena kaulan matalaksi. Nuttu ei siis ollut aiemmin tehnyt tuttavuutta vesiletkun kanssa, minkä takia alkuun varovaisuus, mutta fiksuna likkana ymmärsi kyllä pian että homma edistyy nopeammin letkulla kuin ämpäripelillä ;).

Huomasin joku aika sitten Nuttikselta hävinneen tupon harjaa sään yläpuolelta, juuri siitä kohtaa missä Virkun hampaat yleensä on niiden rapsutellessa toisiaan. On se kyllä varmaan rapsutellut tukkaansa jonnekin muuallekin, harjamarron vieressä on aavistuksen katkenneita jouhia. Toivon mukaan Equimylpesu auttaa, ja kutkailu pysyisi poissa.

Hinkattu on, vähän.

Sileät puhtaat haivenet.

"No okei, kestän kunhan tää pyllyn kastelu ei tavaksi tule!"

Kesä!

Edettiinkin kesäkuuhun ihan huomaamatta normaalien toukokuukiireiden lomassa. Tiistaina vaihdettiin Katjan kanssa hevosten laidunnusseuraa. Oltiin sovittu siitä jo keväämmällä kun Martti oli vielä ori, että se menee yksivuotiaan Valtsun seuraksi laitumelle. Virkku sai seurakseen Katjan Nuttiksen, ja pitkän ja työntäyteisen päivän päätteeksi uudet laumat oli yhdistetty ja rauhaisa (?) yhteiselo saattoi alkaa. Ruunan tähdittämällä orilaitumella oli hieman vilkkaampi meno kuin tammalaitumella, Valtsu sai kotietunsa turvin yllätettyä Martin latomalla napakasti sitä kohti pikkukavioillaan ja ottamalla kunnon niskaotteen Martista. Siinä hetken metsät raikuivat poikien kiljunnasta, mutta sitähän se aina on noiden junnujen kanssa.

Tammat tutustuivat hienovaraisesti tarhassa, ja jo samana päivänä laidunsivat kaikessa rauhassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Kumpikin vaikutti varsin tyytyväiseltä "tyttöjen kesän" alkuun, vaikka Nuttu olikin hieman mellastanut ensimmäisenä yönä karsinassaan. Ällöttikö sitä sitten ruunan haju alusissa vai stressasiko se uutta paikkaa mutta purut ja sonnat oli kyllä hyvin sekoitettu ja levitetty seinille ensimmäisen yön jälkeen.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona Reetta tuli ratsastamaan Virkulla ja Nutun oli aika jäädä ensimmäistä kertaa yksin. Kotonahan sillä oli aina ollut isompi lauma seuranaan, joten yksinolo ei ollut sille tuttu juttu. Aluksi se ottikin pienet hirnahtelujuoksut, mutta totesi sitten että juokseminen ei kannata, ja lyöttäytyi läsnä olevan ihmisen eli allekirjoittaneen seuraan paremman puutteessa :).

Näin kolmen päivän totuttelun jälkeen tammat viettävät rauhaisaa yhteiseloa ja tässä illan tummetessa pohdiskelen pitäisikö jättää hevoset ensimmäistä kertaa yöksi ulos. Jotenkin sitä vaan jännittää vähän enemmän, kun ei ole pelkästään oma hevonen kyseessä.

Poikalaitumen puolelta kuuluu myös ensimmäisten päivien jälkeen lähes pelkkää hyvää, mitä nyt Martti jaksaa sulostuttaa ihmisten elämää vesisaavileikeillään...