Kauneushoitolaa hiljaiselon keskellä

Menin tuossa heinäkuun ekana päivänä tippumaan Marin valtavan ison korstohevosen selästä. Vanhuus ei tule yksinään kun sen verran  huonosti kävi että ambulanssilla piti painella lasarettiin. Aivotärähdyksen ja olkapäävamman lisäksi ei onneksi ollut pahempaa, edes murtumia, mutta käsi jäi sen verran kipeäksi että kaikenmoinen käden nostoa vaativa puuhastelu ratsastelusta lähtien oli laitettava jäihin.

Nyt heinäkuun puolen välin jälkeen saan jo hampaat irvessä satuloitua hevosen, ja muutaman kerran olen taas käynytkin Virkun kanssa maastoilemassa, jotenkin ihan uudella innolla kun välissä ollut tauko oli pakollinen.

Eilen totesin Nutun hännän kamalan rasvaiseksi, ja tänään sitten otin urakaksi nuoremman neidin kauneushoitolapäivän. Alku vaikutti ensin epätoivoiselta, kun letkusta tuleva vesi osui takakavioihin, Nuttu veti jalkansa ihan vatsan alle eikä tiennyt kumpaa jalkaa pitäisi maassa. Tilanne rauhoittui kun siirsin vedentulon suoraan häntään, kun jalat olivat kastuneet sai niitäkin suihkutella jo ihan rauhassa. Letkun nosto harjan tasolle aiheutti ensin myös suurta epäluuloisuutta, mutta kun vesi oli lämmintä, suuntasi neiti korvansa eteenpäin ja laski rentoutuneena kaulan matalaksi. Nuttu ei siis ollut aiemmin tehnyt tuttavuutta vesiletkun kanssa, minkä takia alkuun varovaisuus, mutta fiksuna likkana ymmärsi kyllä pian että homma edistyy nopeammin letkulla kuin ämpäripelillä ;).

Huomasin joku aika sitten Nuttikselta hävinneen tupon harjaa sään yläpuolelta, juuri siitä kohtaa missä Virkun hampaat yleensä on niiden rapsutellessa toisiaan. On se kyllä varmaan rapsutellut tukkaansa jonnekin muuallekin, harjamarron vieressä on aavistuksen katkenneita jouhia. Toivon mukaan Equimylpesu auttaa, ja kutkailu pysyisi poissa.

Hinkattu on, vähän.

Sileät puhtaat haivenet.

"No okei, kestän kunhan tää pyllyn kastelu ei tavaksi tule!"

Kesä!

Edettiinkin kesäkuuhun ihan huomaamatta normaalien toukokuukiireiden lomassa. Tiistaina vaihdettiin Katjan kanssa hevosten laidunnusseuraa. Oltiin sovittu siitä jo keväämmällä kun Martti oli vielä ori, että se menee yksivuotiaan Valtsun seuraksi laitumelle. Virkku sai seurakseen Katjan Nuttiksen, ja pitkän ja työntäyteisen päivän päätteeksi uudet laumat oli yhdistetty ja rauhaisa (?) yhteiselo saattoi alkaa. Ruunan tähdittämällä orilaitumella oli hieman vilkkaampi meno kuin tammalaitumella, Valtsu sai kotietunsa turvin yllätettyä Martin latomalla napakasti sitä kohti pikkukavioillaan ja ottamalla kunnon niskaotteen Martista. Siinä hetken metsät raikuivat poikien kiljunnasta, mutta sitähän se aina on noiden junnujen kanssa.

Tammat tutustuivat hienovaraisesti tarhassa, ja jo samana päivänä laidunsivat kaikessa rauhassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Kumpikin vaikutti varsin tyytyväiseltä "tyttöjen kesän" alkuun, vaikka Nuttu olikin hieman mellastanut ensimmäisenä yönä karsinassaan. Ällöttikö sitä sitten ruunan haju alusissa vai stressasiko se uutta paikkaa mutta purut ja sonnat oli kyllä hyvin sekoitettu ja levitetty seinille ensimmäisen yön jälkeen.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona Reetta tuli ratsastamaan Virkulla ja Nutun oli aika jäädä ensimmäistä kertaa yksin. Kotonahan sillä oli aina ollut isompi lauma seuranaan, joten yksinolo ei ollut sille tuttu juttu. Aluksi se ottikin pienet hirnahtelujuoksut, mutta totesi sitten että juokseminen ei kannata, ja lyöttäytyi läsnä olevan ihmisen eli allekirjoittaneen seuraan paremman puutteessa :).

Näin kolmen päivän totuttelun jälkeen tammat viettävät rauhaisaa yhteiseloa ja tässä illan tummetessa pohdiskelen pitäisikö jättää hevoset ensimmäistä kertaa yöksi ulos. Jotenkin sitä vaan jännittää vähän enemmän, kun ei ole pelkästään oma hevonen kyseessä.

Poikalaitumen puolelta kuuluu myös ensimmäisten päivien jälkeen lähes pelkkää hyvää, mitä nyt Martti jaksaa sulostuttaa ihmisten elämää vesisaavileikeillään...

Yhdessä tarhailemassa

On se vaan niin ratkiriemukasta, kun saa tarhaan seuraa. Kuvakollaasi puhukoon puolestaan.

"Hei, mummo! Huomaatko että meidän välissä ei ole aitaa?"

"Huomaan! Anna miun olla rauhassa!"

"Mistä sie nyt suutuit?"

"Usko nyt! En kaipaa juttuseuraa!"

"Mutta eikö vanhukset yleensä..."

"Mitäh!? Nimitteletkin vielä! Hävytön nulikka!"

"No ENHÄN mie nyt niin  tarkottanu!"

"Milläköhän nuo vanhukset lepytetään? Auttaisko jos esittäisin hienon tanssikuvion?"

"Mummo, anteeksi. En tarkoittanut solvata."
"Hmph."

"Mie en nyt kyllä kertakaikkiaan tajua, mitä mie olen tehnyt."

"Mummo, siulla on ihanan tuoksuista parfyymia! Chanel vitosta?"

"Älä mielistele siinä!"

"Kyllä noita naisia on niin kamalan vaikea miellyttää. Millä sen lepyttäisi?"

"Mummo! Taitaa olla faksia tulossa!"

"GRR! Minä VIHAAN noita pojankloppeja! Eikö se riitä että omansa kasvattaa, vielä muittenkin mukuloita joutuu sietämään!"

"Kai se täytyy sitten tyytyä tähän höyryävään kasaan."

"Tämähän onkin yllättävän jännittävä aromi! Eikä potki yhtä paljon kuin tuo vanha hapannaama."

"Saisinkohan itse aikaan samanlaisen?"

"NO JOKO TAAS OLET SIINÄ! Täällä on latinki valmiina!"

"Mie niin tahtoisin mennä vähän lähemmäs nuuskimaan."

"Et tule!"

"Kai sie ihan hyvä poika olet. Mut pysy siellä kauempana."
"Mitäh! Kehuuko se miuta!? Oonko mie hyvä poika, oonko?"

"EN KEHUNU!"

"Mummo tykkää miusta kuitenkin <3 <3 <3. Vaikkei se sitä sanokaan."

Ensimmäinen ilta ruunana

Eka kävelytys ruunauksen jälkeen on nyt takana. En kyllä tosiaan usko että vielä vaikuttaisi luonteeseen, mutta heti alkajaisiksi Martti otti taas hampaillaan takista kiinni, komensin sitä napakasti ilmoittaen etten aio sietää enää ruunalta tuota käytöstä. Kylläpä hepo loukkaantui!

Ei tullut enää loppulenkin aikana metriä lähemmäksi, ja käveli perässä naru löysällä varovainen ilme naamallaan. Olisipa eilen ollut tällä mielialalla helppo esiintyä näyttelyssä!

Tämmöistä tämä nyt on jonkun aikaa. Haavasta tippuu vielä verta, ja purut tarttuu kivasti verisiin jalkoihin. Toivon mukaan haava säästyy kuitenkin pahimmalta roskaantumiselta.

Tällainen tyttölook täytyy kuulemma pitää huomiseen asti.

Aika raa'an näköistä. Toisaalta kyllä hyvä että nesteet tulevat ulos eivätkä jää sisään kehittämään tulehduksia ja turvotusta.

Ruuna!

Näyttelyssä poseerausta © Tiina.

Sivukuva © Tiina.

Niinhän siinä kävi, että jännitys oli aiheellinen. Narun päässä hillui oikea pikkuporsas koko päivän :). Itsellä on jalka ja käsi mustelmilla lukuisista puremista, ja tallin pihassa hajosi kuljetuskopin takaketju ties monennenko kerran. Muuten kuitenkin säästyttiin muilta kuin henkisiltä vaurioilta...

Mari oli mukana auttelemassa, ja lastaus ei aluksi ottanut onnistuakseen, Martti käveli sillalle ja peruutti, käveli sillalle ja peruutti. Sitten ajoin kopin ihan tallin oviin kiinni, kiersin liinan etupuomin ympäri pakitusta estämään ja hyvinhän tuo sitten kyytiin antautui. Onneksi sillä ei ole vetopaniikkia!

Radalla esiintyminen oli yhtä röyhistelyä, pomppimista, puremista ja jumittelua. Laitoin toki suitset jo kopissa päähän, mutta melko työlästä oli Martin pyörittely kuolaimista huolimatta. Käyntiliikkeiden esitys meni ravihipsutteluksi, raviliikkeet olivat jotain, mitä ei sanoin pysty kuvailemaan, ja kumpaankin liittyi olennaisena osana hanttiinpano, pomppiminen, päälle tunkeminen ja hampaiden käyttö. Pisterivi oli siis koko karmeudessaan ja täysin ansaitusti 787666 ja IIIp. Kotiin selvittiin kuitenkin kunnialla, vaikka otsalohkossa jomottikin melko napakasti se yksi tietty elin...

Ihanan Facebookin kautta sain usealta taholta suositteluja Pekka Kokkolasta, kausalalaisesta eläinlääkäristä, joka eläkkeellä ollessaan tekee ruunauksia kotona. Soittelinpa hänelle iltapäivän aikana useaan kertaan, tuuttasi melko pitkään varattua (kenties ruunausruuhkaa kevätnäyttelyiden jälkeen? :D). Kun viimein sain hänet langan päähän, olin soittanut ihan oikeaan aikaan: huomenna (eli tänään) olisi ruunauksia meidän suunnalla, ja Martin saisi samaan ohjelmistoon.

Niinpä sitten tänään yhden jälkeen Martti sai rauhoitus- ja puudutuspiikit, kivekset poistettiin ja haava jätettiin auki nesteiden poistumista varten. Nyt entinen orhi huilaa karsinassa ja odottelee, että lähdemme illalla tekemään kävelylenkin, jonka jälkeen haavaa letkutellaan kunnolla.

Ainakin itsellä tuntuu tällä hetkellä, että sisäinen rauha on saavutettu, toivottavasti Martin valtaavat pian samanlaiset tuntemukset :).

Näyttelyjännitystä ilmassa

Huomenna, jos luoja suo, on herramme Martin armorikas 2-vuotisesiintymisjuhla Lappeen näyttelyssä. Suoraan sanottuna koskaan ei ole näyttelyyn meno ollut näin jännittävää, johtuen ehkä melko vaihtelevasta menestyksestä harjoittelussa.

Olemme harjoitelleet ehkä 5 kertaa, talutusta ravissa ja käynnissä, näyttelyasentoa ja jalkojen siirtoa sievään asentoon. Sujuu hienosti kun sujuu. Viimeistä edellisellä kerralla talutettava esiintyi enimmäkseen kahdella jalalla, tuijotteli korvat tötteröllä ja pöhisten kaukaisuuteen (ehkä siellä oli jotain pelättävää mitä ihmissilmä ei nähnyt) - sama reaktio aiheutui viime kesänä pellollemme karanneista ammuista. Totesin, että siinä vaiheessa ei ole juuri muuta sanottavaa kuin pitää reilu etäisyys hevoseen (liina ehdoton), kiskoa sen pää itseä kohti siinä vaiheessa kun näyttää että takakaviot alkaa olla omaa päätä lähellä ja estää sitä vetämästä päätä alas (tallaa liinan päälle ja suitset menevät rikki). Jihuu!

Sunnuntaina kävimme Annan kanssa Martilla ajamassa, oli varsinainen dynamiittipötkö. Isäntä ajoi juuri ohimennessämme autonsa ulos hallista, mistä aiheutui räväkkä pukituskohtaus, onneksi oli jälleen potkuremmi, ja melko jäykissä tunnelmissa kävimme kärrien kanssa Matikaisen pihalla kääntymässä. Valjaiden riisumisen jälkeen sen sijaan talutus sujui ennätyshienosti, ihan kuin perässä olisi kävellyt vanha lupsakka työruuna, joka pysähtyi, peruutti ja juoksi samaa tahtia itseni kanssa naru löysällä. Päätin sen hienosti sujuneen suorituksen olleen kenraaliharjoituksen huomiseen koitokseen, vaikka olenkin henkisesti valmistautunut tahtojen taisteluun ja silmät päästä häpeämiseen... Koppiin menoa en ole jaksanut edes stressata, kun meni viime syksynäkin hyvin niin kai se menee nytkin.

No, huomenna sen sitten näkee, kuinka menee. Ehkä olisi ollut helpompaa viedä orihevonen näytille vasta syksyllä :).

Martti kirmaa tarhassaan 31.3.

Ihanaa, kevät!

Maaliskuu! Muutamana päivänä on aurinko paistellutkin niin ihanasti, että talvihorroksesta herääminen alkaa pikkuhiljaa. En ratsastanut Virkullakaan varmaan koko helmikuussa kertaakaan, mutta nyt voisi olla hyvä hetki aloitella taas vähän säännöllisemmin. Se sai uudet kengät ja hammashoidon Tuominiemen Jussin toimesta viime maanantaina.

Martilla taas on alkanut jonkinmoinen uhmaikä. Muutama viikko sitten yritin sillä toisen kerran yksinajoa, ei mennyt mitenkään niin kovin hienosti kun virtaa oli vaikka muille jakaa, jarrut olivat epäkunnossa ja kulkupeli muutenkin yliohjautuvainen. Muutaman päivän kuluttua isännän avustuksella saatiin onneksi onnistunut suoritus, että ajosta ei mitään kammoa jäänyt, mutta vapaalla ollessaan oripoika koetteli eräänä päivänä kiitettävästi hermoja...

Se oli jotenkin saanut tarhaansa vievän tallinoven avattua, ja vietti päivänsä osittain tallissa rymyten. Olin aamulla siivonnut Virkun karsinan ja jättänyt sontakärryt käytävälle, ne oli kaadettu, oman karsinansa purut se oli kasannut takaseinälle, ja sinne oli hinattu myös karsinan ovesta kolme loimea, päitset ja naru, sekä talikko. Höyry nousi korvista niitä siivotessa, ja olemmekin olleet pari päivää sotajalalla sen jälkeen. Näin jonkun ajan kuluttua ehkä jo vähän naurattaa pojan puuhastelu :D.

Tänään laitoin sille taas pitkästä aikaa satulan, kiipesin sinne itse hetkeksi istumaan, ja sen jälkeen juoksuttelin pihalla. Juoksutuksesta ei tullut yhtään mitään, mutta olin kuitenkin tyytyväinen kun poitsu ei uhonnut eikä ängennyt liian lähelle kertaakaan. Kaitpa se loppujen lopuksi on ihan herttainen kaveri... aina halutessaan :).

Martti juoksentelee ei-niin-keväisissä maisemissa 19.2.

Reetta ja Riikka Virkulla hiihtoratsastelemassa.