Kävimmepä tänään Martin kanssa Rekun tallilla irtohypytysharjoittelussa. Ruunanrupukka käyttäytyi erittäin asiallisesti ja hyppäsikin kivan näiköisesti. Videonpätkääkin tuli otettua.
Tallielämää Kaakkois-Suomessa
9.2.2013
10.1.2013
Uusi vuosi, uudet kuteet!
Jokatalvinen pimeys on tässä hiukan latistanut hyvin alkanutta heppailumotivaatiota. Joka vuosi sama juttu, pitää vaan yrittää kestää.
Vaaka näyttää joulun jälkeen omalla kohdalla sellaisia lukemia, että olisi syytä alkaa tehdä jotain. Mustilla muutamana iltana ratsasteltuani totesin että oma kunto ja eritoten vatsalihakset ovat aika heikossa kunnossa. On se varmaan pakko hyväksyä, että olen siirtynyt pysyvästi tätiratsastelijaksi.
Ja pitkästä aikaa loimishoppailua Robinsonilta. Kuljetusliike oli jo eilen käynyt oven takana päiväsaikaan, ja jättänyt lapun mitä tehdä seuraavan toimitusyrityksen yhteydessä. Nauratti hiukan, kun löysin paketit lämmönjakohuoneesta, oli koko huone täysi laatikoita...
Vaaka näyttää joulun jälkeen omalla kohdalla sellaisia lukemia, että olisi syytä alkaa tehdä jotain. Mustilla muutamana iltana ratsasteltuani totesin että oma kunto ja eritoten vatsalihakset ovat aika heikossa kunnossa. On se varmaan pakko hyväksyä, että olen siirtynyt pysyvästi tätiratsastelijaksi.
 |
| Eilen ratsastin ihan ekaa kertaa ilman satulaa Mustilla. Musti oli hyvin kiinnostunut selkäännousujakkaran sisällöstä takaisin tullessa, valitettavasti sieltä ei löytynyt evästä :). |
Ja sitten niitä mannekiineja (nämä eivät nyt varmaan suoranaisesti vastaa Robinsonin myyntikuvia, mutta kuitenkin):
8.12.2012
Vuoden pimeimpään aikaan
Yleensä tähän aikaan vuodesta on pidetty hevostelutaukoa, pimeyden takia ja motivaation puutteessa. Tänä vuonna tauko tuli pidettyä jo aiemmin, ja nyt olisi jo kova hinku takaisin hevosurheilun pariin.
Viikolla kiipesin jo pari kertaa Mustin selkään. Ekalla kerralla mentiin vain hallia ympäri, tajusin että pihaan saakin vallan loistavan pimeän ajan treenausringin kun laittaa valot halliin. Kovin mielekästä tuo ringin kiertäminen ei ole, mutta saapahan hevonen liikuntaa.
Toisella kerralla mentiin pellolle, joka oli saanut jo lumipeitteen. Siinä olikin mukava tehdä istuntaharjoituksia ja kokeilla miten Musti reagoi millekin avulle. Ravi tuntui kovin avuttomalta, en pysty vielä istumaan harjoitusravissa ollenkaan, kun vatsalihakset on olleet niin pitkään tauolla. Kevyttä ravia mentiin kuitenkin jo pidemmän matkaa, ja Mustikin venytteli kaulaansa eteen-alas.
Mustilla on hauska tapa jättää jalkansa omalaatuisiin asentoihin. Tässä pari kännykkäkuvattua esimerkkiä :D.
Pakkasten tultua aloin kaivata kovasti lämmitettävää vesisaavia takaisin. Olimme ostaneet aiemmin syksyllä lämmitettävän kaapelin, joka oli tarkoitus asentaa viimetalvisen penkinlämmittimen tilalle muovisaavien väliin. Viime viikolla isäntä saikin sen valmiiksi, mutta yllätys, ei se pitänytkään vettä niin hyvin sulana kuin penkinlämmitinviritelmä. Ei vesi nyt kuitenkaan umpijäähän mene, mutta illalla on jääkerros veden pinnalla. Aamulla vesi on yleensä sula, kun illalla lisää lämmintä vettä ja laittaa eristelevyn kanneksi yön yli.
Vesisaavin lämmityskaapeli on kytketty yhteen tarhavaloon, joka palaa koko päivän. Kun joudun laittamaan hevoset ulos jo puoli seitsemän maissa, on mukavampi jättää hevosille valo (vaikka pärjäisivät kyllä ilman sitäkin), ja illallakin tuntuu jotenkin mukavammalta, että näkevät jotain.
Isäntä toi hevosille jo ensimmäisen joulukuusen. Kuten kuvasta näkyy, se on jo varsin hyvin käsitelty.
Reetta ja Riikka toivat hevosille joulukalenterin. Sellaista meillä ei ole vielä ollutkaan :).
Viikolla kiipesin jo pari kertaa Mustin selkään. Ekalla kerralla mentiin vain hallia ympäri, tajusin että pihaan saakin vallan loistavan pimeän ajan treenausringin kun laittaa valot halliin. Kovin mielekästä tuo ringin kiertäminen ei ole, mutta saapahan hevonen liikuntaa.
Toisella kerralla mentiin pellolle, joka oli saanut jo lumipeitteen. Siinä olikin mukava tehdä istuntaharjoituksia ja kokeilla miten Musti reagoi millekin avulle. Ravi tuntui kovin avuttomalta, en pysty vielä istumaan harjoitusravissa ollenkaan, kun vatsalihakset on olleet niin pitkään tauolla. Kevyttä ravia mentiin kuitenkin jo pidemmän matkaa, ja Mustikin venytteli kaulaansa eteen-alas.
Mustilla on hauska tapa jättää jalkansa omalaatuisiin asentoihin. Tässä pari kännykkäkuvattua esimerkkiä :D.
Vesisaavin lämmityskaapeli on kytketty yhteen tarhavaloon, joka palaa koko päivän. Kun joudun laittamaan hevoset ulos jo puoli seitsemän maissa, on mukavampi jättää hevosille valo (vaikka pärjäisivät kyllä ilman sitäkin), ja illallakin tuntuu jotenkin mukavammalta, että näkevät jotain.
24.11.2012
Raskas syksy
Tämä syksy ei ole minun juttu. Virkun menehtymisen jälkeen on tapahtunut niin paljon, ja toisaalta ei ole tapahtunut mitään.
Sain Martille kaveriksi heti Virkun poismenon jälkeisenä päivänä shettistamma Iinan. Tuntui jotenkin tosi vaikealta miettiä mitään jatkoa hevospuolelle. Yksin en halua mitään hevosta pitää, mutta uuttakaan ei olisi huvittanut hankkia. Onneksi Iina järjestyi niin pian Martille seuraksi, vaikka asiat lähtivätkin sen jälkeen rullaamaan melkoisella vauhdilla...
En tosiaankaan ollut yhtään valmistautunut hevosen ostoon, tuntui että tallissa vallitsi tasapaino ja harmonia, ja puuhasteluakin sopivassa suhteessa: kaksivuotias Martti, jota ensi talven aikaan voisi liikuttaa taas vähän enemmän ja kohta nousta selkäänkin, ja eläkeläis-Virkku, joka toimi terapeuttisena ratsuna tarvittaessa, eikä kuitenkaan vaatinut säännöllistä päivittäistä liikuntaa. Kun Virkkua ei yhtäkkiä ollutkaan, aukeni iso tyhjä ruutu, mitä seuraavaksi? Ei ainakaan toista nuorta hevosta, sillä rahkeet eivät olisi missään tapauksessa riittäneet kahden nuoren eteenpäin viemiseen.
Ratkaisuna tilanteeseen löytyi Virkun kuolemasta seuraavana päivänä Facebookin kautta suoritetun tiedustelun tuloksena Musti, 16-vuotias tamma. Musti oli ollut pitkäaikaisessa ylläpidossa, mutta etsi juurikin uutta kotia ylläpitäjän jouduttua lähtemään senhetkisestä ylläpitopaikasta. Muutolla oli vieläpä kiire, joten ei muuta kuin asioita järjestelemään ja kaupantekoon. Tunsin sekä omistajan että ylläpitäjän ennestään, ja kaksi päivää Virkun lähdön jälkeen oli Iina-poni palautettu ja tallissa seisoi Martin seurana uusi hevonen.
Musti on luonteeltaan aivan ihana ja herttainen kuin mikä. Ensimmäisellä viikolla sen saavuttua ratsastelin sillä jonkun kerran, ja maastoon meno sitä kovasti jännitti uutuuttaan. Tallin lähellä meno oli kuitenkin rauhallista ja rentoa, kunhan ensin muutaman kerran harjoiteltiin yhteistä säveltä. Musti on kovin erilainen Virkkuun verrattuna, ja ensimmäisellä viikolla ongelma oli lähinnä omassa pääkopassa: Kova ikävä Virkkua, ja tuntui pahalta pitää Mustia Virkun korvikkeena.
Niin surkeata ei toki voinut olla, etteikö olisi voinut mennä vielä surkeammin. Musti oli ollut tallissa reilun viikon, kun itse sairastuin vatsatautiin. Viikon verran kärvistelin kotona ja töissä huonovointisena, soittelin päivystykseen ja terveyskeskukseen apua huonoon oloon sitä kuitenkaan saamatta. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä ambulanssilla sairaalaan, ja päivän tutkimuksien jälkeen päädyin päivystykseen leikkauspöydälle puhjenneen ja osin kuolioituneen umpisuolen poistoon.
Viikon oksentelu ja syömättömyys, huipussaan olleet tulehdusarvot ja sairaalasta päästyä leikkaushaavan hidas umpeutuminen veivät kuukauden päivät lähes täysin eristyksissä hevoshommista. Isäntä hoiti onneksi hevoset mallikkaasti, ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen olen päässyt osittain tallihommien pariin takaisin. Hevosen selkään ei ole vielä toistaiseksi mitään asiaa, ja vatsaa pitää muutenkin varoa vielä pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Onneksi tallihommissa on ollut apukäsiä, kiitos ystävät!
Noora kävi yhtenä iltana kokeilemassa Mustia, ihan vaan käyntiä mennen. Nyt monen viikon jälkeen Musti vaikuttaa olevan jo niin hyvin kotiutunut, ettei jännitä enää tässä lähiympäristössä. Itsellä olisi vaihteeksi kova inspiraatio tehdä jotakin, mutta niin kauan kun vatsan haava ei ole kunnolla kiinni, en uskalla edes taluttaa hevosia muuta kuin tallista tarhaan ja päinvastoin... Odottavan aika on pitkä.
Sain Martille kaveriksi heti Virkun poismenon jälkeisenä päivänä shettistamma Iinan. Tuntui jotenkin tosi vaikealta miettiä mitään jatkoa hevospuolelle. Yksin en halua mitään hevosta pitää, mutta uuttakaan ei olisi huvittanut hankkia. Onneksi Iina järjestyi niin pian Martille seuraksi, vaikka asiat lähtivätkin sen jälkeen rullaamaan melkoisella vauhdilla...
 |
| Martti ja Iina tutustuvat |
En tosiaankaan ollut yhtään valmistautunut hevosen ostoon, tuntui että tallissa vallitsi tasapaino ja harmonia, ja puuhasteluakin sopivassa suhteessa: kaksivuotias Martti, jota ensi talven aikaan voisi liikuttaa taas vähän enemmän ja kohta nousta selkäänkin, ja eläkeläis-Virkku, joka toimi terapeuttisena ratsuna tarvittaessa, eikä kuitenkaan vaatinut säännöllistä päivittäistä liikuntaa. Kun Virkkua ei yhtäkkiä ollutkaan, aukeni iso tyhjä ruutu, mitä seuraavaksi? Ei ainakaan toista nuorta hevosta, sillä rahkeet eivät olisi missään tapauksessa riittäneet kahden nuoren eteenpäin viemiseen.
Ratkaisuna tilanteeseen löytyi Virkun kuolemasta seuraavana päivänä Facebookin kautta suoritetun tiedustelun tuloksena Musti, 16-vuotias tamma. Musti oli ollut pitkäaikaisessa ylläpidossa, mutta etsi juurikin uutta kotia ylläpitäjän jouduttua lähtemään senhetkisestä ylläpitopaikasta. Muutolla oli vieläpä kiire, joten ei muuta kuin asioita järjestelemään ja kaupantekoon. Tunsin sekä omistajan että ylläpitäjän ennestään, ja kaksi päivää Virkun lähdön jälkeen oli Iina-poni palautettu ja tallissa seisoi Martin seurana uusi hevonen.
Musti on luonteeltaan aivan ihana ja herttainen kuin mikä. Ensimmäisellä viikolla sen saavuttua ratsastelin sillä jonkun kerran, ja maastoon meno sitä kovasti jännitti uutuuttaan. Tallin lähellä meno oli kuitenkin rauhallista ja rentoa, kunhan ensin muutaman kerran harjoiteltiin yhteistä säveltä. Musti on kovin erilainen Virkkuun verrattuna, ja ensimmäisellä viikolla ongelma oli lähinnä omassa pääkopassa: Kova ikävä Virkkua, ja tuntui pahalta pitää Mustia Virkun korvikkeena.
 |
| 16.10. Musti oli tallilla toista päivää. Reetta kokeilemassa. |
 |
| Myös Martti sai ensimmäistä kertaa ratsastajan selkäänsä muutamaksi minuutiksi. Hyvin toimi. |
Niin surkeata ei toki voinut olla, etteikö olisi voinut mennä vielä surkeammin. Musti oli ollut tallissa reilun viikon, kun itse sairastuin vatsatautiin. Viikon verran kärvistelin kotona ja töissä huonovointisena, soittelin päivystykseen ja terveyskeskukseen apua huonoon oloon sitä kuitenkaan saamatta. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä ambulanssilla sairaalaan, ja päivän tutkimuksien jälkeen päädyin päivystykseen leikkauspöydälle puhjenneen ja osin kuolioituneen umpisuolen poistoon.
Viikon oksentelu ja syömättömyys, huipussaan olleet tulehdusarvot ja sairaalasta päästyä leikkaushaavan hidas umpeutuminen veivät kuukauden päivät lähes täysin eristyksissä hevoshommista. Isäntä hoiti onneksi hevoset mallikkaasti, ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen olen päässyt osittain tallihommien pariin takaisin. Hevosen selkään ei ole vielä toistaiseksi mitään asiaa, ja vatsaa pitää muutenkin varoa vielä pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Onneksi tallihommissa on ollut apukäsiä, kiitos ystävät!
Noora kävi yhtenä iltana kokeilemassa Mustia, ihan vaan käyntiä mennen. Nyt monen viikon jälkeen Musti vaikuttaa olevan jo niin hyvin kotiutunut, ettei jännitä enää tässä lähiympäristössä. Itsellä olisi vaihteeksi kova inspiraatio tehdä jotakin, mutta niin kauan kun vatsan haava ei ole kunnolla kiinni, en uskalla edes taluttaa hevosia muuta kuin tallista tarhaan ja päinvastoin... Odottavan aika on pitkä.
 |
| Noora ja Musti tutustumiskeikalla yön pimeydessä 16.11. |
12.10.2012
Hyvästi Virkku!
Elämässä ei aina käy niinkuin suunnittelee. Tänään oli Martin ja Nutun vaihtopäivä, ja erinäisten vaikeuksien kautta lopulta pääsimme Katjan ja Martin kanssa kotipihaan. Nuttua lastatessamme huomasin, että Virkulla ei ollut kaikki kunnossa. Eläinlääkärin saavuttua paikalle ja annettua kipulääkettä, Virkun ennuste oli tosi huono. Kiitos eläinlääkärille, että sanoi asian suoraan, ja Virkku nukahti tallin pihalle ikiuneen.
Ensimmäinen rakas hevoseni on nyt poissa. Ikävä on suunnaton. Ehkä joskus vielä kohtaamme.
Ensimmäinen rakas hevoseni on nyt poissa. Ikävä on suunnaton. Ehkä joskus vielä kohtaamme.
 |
| Virkatyttö 2.7.1993 - 12.10.2012 |
29.9.2012
Syksy on tullut
... ja viikon lomalta Lapista palattu Anskun ja Henrin lomitellessa täällä kotipuolessa. Jotenkin sitä taas nollautui kaikki, ja vähän niinkuin hiljaiseloa vietellyt heppainnostuskin nosti päätään. Tänään oli valtavan aktiivinen päivä, sain laitumet purettua, käytiin isännän kanssa vähän shoppailemassa, ja tallin puolella valmistui muutenkin kaikennäköistä. Niistä lisää kohta kuvien muodossa, otin kameran mukaan iltatalliin (joka on vielä melkein 1,5 vuoden hevostallin pidon jälkeen joka päivä aina yhtä ihanaa ♫♪). Kuvat on oikeasti tosi huonoja, en jaksanut yhtään säätää tuota vanhaa kanuunaa - noiden perusteella en kyllä kehtaisi tunnustaa että olen joskus yrittänyt harrastaa valokuvausta... Ne ajat ovat selkeästi ohi.
Mutta nyt kuvatuksiin.
5.8.2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)