Harmeja, harmeja, harmeja...

Koko kevät on mennyt lievästi sanottuna perseelleen. Martin hienon edistymisen katkaisi maaliskuun loppupuolella sen yhtäkkinen takapään jäykistyminen. Se liikkui takapäällään tosi jäykästi ja seisoi tarhassakin alkuun takajalat kumman suorina ja jäykkinä. Toin sen hetkeksi taas kotiin huilaamaan, ja se näyttikin hetkellisesti hieman paremmalta, muttei normaalilta kuitenkaan.

Olin suunnitellut Martin myymistä, sillä kevään mittaan sen räväkkyys ei suinkaan ollut vähentynyt, vaan totesin, että maastohevoseksi siitä ei minulle tule ikinä olemaan. Myyntiaikeet kuitenkin sai unohtaa kun takapään jäykkyys ei ainakaan levolla lähtenyt paranemaan.

Varasin sille Mikkelin klinikalta ajan, ja sinne matkustimme 17.4. Siellä tehtiin taivutuskokeet takajaloille ja kuvattiin takapolvet ja kintereet. Takapolvet todettiin täyttyneiksi mutta kuviltaan puhtaiksi, ja kintereissä oli lievää pattirakojen ahtaumaa molemmissa jaloissa, lisäksi oikeassa kintereessä pieni luupiikki ja vasemmassa jotakin hämärää kirjavuutta, jonka merkitystä arvioidaan uusintakuvauksessa myöhemmin. Takapolvet ja kintereet piikitettiin ja lähdettiin kotiin toivomaan asennon ja liikkeiden parantumista.

Kahden viikon huilin kuluttua ei ollut tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta, ja selästä käsin kokeillessa Martti oli käydä piehtaroimaan. Johonkin siis sattui ja kovin. Varasin ajan Viikkiin, jossa oli tarkoitus suorittaa vähän perusteellisempia tutkimuksia.

Matkaan lähdettiin 6.5. tiistaina Tiinan kanssa. Perillä tehtiin jälleen taivutuskokeet sekä liikkeiden arviointia ympyrällä juostessa. Todettiin lievää ontumaa, takajalkojen liike ponnettomaksi ja laahaavaksi ja ristiselkää ja lannerankaa jännittyneeksi. Selkää tunnusteltaessa Martti aristi voimakkaasti ristiselän painelua vasemmalta puolelta.

Seuraavaksi otettiin röntgenkuvia selän okahaarakkeista, molempien takajalkojen vuohisista sekä mahasta hiekan varalta. Selässä ja vuohisissa ei ollut huomautettavaa, eikä myöskään hiekkaa löytynyt. Sitten Martilta ajettiin karvat selästä ja siirryttiin pakkopilttuuseen tutkimaan selkää ultraäänellä.

Martti Viikissä ultraäänitutkimuksessa.

Ultraäänessä näkyikin, että vasemman puolen dorsaalinen SI-ligamentti oli selkeästi paksumpi ja epätarkkarajaisempi kuin oikealla puolella. Diagnoosiksi syntyi tämän perusteella ligamentti- ja/tai lihasvaurio, ja oireiden äkillinen alkaminen viittaisi enemmän liukastumisen tai kaatumisen aiheuttamaan revähdykseen.

Kuntoutusohjelmaan sisältyi pitkä lepotauko, että vaurio pääsee rauhassa paranemaan, taluttelua, jumppaamista, venytyksiä ja itselleni ihan uutta terapiaa, TENS-hoitoa. Pitkään parantumisaikaan sai varautua, ja on myös mahdollista että ligamenttien lisäksi on voinut vaurioitua jotain muuta, mitä ei kuitenkaan pysty röntgenillä selvittämään. Hetkenhän sitä tuntui että joku oli juuri vetänyt maton jalkojen alta, ja kun samaan aikaan Aku alkoi oireilla selästään, tuli tosiaan muutamaan otteeseen mieleen että mikä järki koko harrastuksessa on...

Aku ja Telma maistelemassa kevään ensimmäisiä vihreitä 10.5.

Akua kävi Pylkön Päivi hieromassa toukokuun puolivälin jälkeen, ja pienoista jäykkyyttä siinä todettiin. Epäilin satulan muuttumista Akulle epäsopivaksi, sillä se aristeli säkää ja ristiselkää. Koska Martti tarvitsi TENS-hoitoa ja muutakin kuntouttamista, lähti Aku pitämään taukoa ratsun hommista Mialle laitumelle, ja Martti tuli kotiin hoidettavaksi 21.5.

Aku Lemillä laiduntelemassa Kainon ja Villen kanssa.

Martti TENS-käsittelyssä 25.5.

Kauaa ei ehditty hoitotoimenpiteitä suorittaa, kun tuli lisää murheita. Kesäkuun puolelle käännyttäessä huomasin Martin etupolven olevan turvoksissa. Kylmäsin sitä vain vedellä hiukan parina päivänä, kun ajattelin että Telma oli sitä ladannut. Kolmantena päivänä polvesta löytyi reikä, joka alkoi työntää mätää pihalle. Siinä vaiheessa totesin, että onkin varmaan käärme ollut asialla kun niitä oli tässä pihapiirissä näkynyt.

Tällainen pattipolvi löytyi 1.6.

Jalka ei näyttänyt missään vaiheessa kovin pahalta, Martti ei ontunut eikä aristellut sitä, mutta puolen viikon päästä turvotuksesta Martin nuutuneeseen olotilaan löytyi syyksi kuume. Parina iltana se nousi lähelle 39:ää, mutta oli aamulla taas normaali. Viikon verran lämpö oli 38,5:n tuntumassa, Martti oli kuitenkin pirteä ja laidunsi ja juoksenteli Telman kanssa iloisesti, samoin turvotus laski jalasta. Syötin sille Viikin keikasta jääneet Metacamin jämät parina iltana ja lämpö laskikin taas, tosin jalka turposi uudestaan.

Tätä kirjoitettaessa on takana 5 päivän penisilliinikuuri, ja lämpö on jälleen nousussa. Tensit ja taluttelut jumppailuineen on saaneet jäädä odottelemaan parempia aikoja, TURHAUTTAVAA!!! Miksi yhdelle hevoselle nyt tulee kaikkea, ja yhtä aikaa! :(

Jotain positiivistakin. Sain isännän tilaamasta kuormasta tallin eteen sepelikerroksen. Edellinen olikin siitä jo kadonnut, ja vesi jäi seisomaan siihen muodostuneisiin kuoppiin. Martti ja Telma seuraavat tilannetta.

Martti edistyy

Martti kävi tammikuun loppupuolella kotona sairauslomalla Telman lähtiessä välillä kuntokuurille. Sille tuli joku ihmeellinen kuume-ripulitauti, ja verikokeissa todettiin myös anemia. Reilun viikon kuumeilun ja kunnon lääkekuurien jälkeen tapahtui käänne parempaan ja Martti matkusti takaisin Lemin sisäoppilaitokseen helmikuun alussa.

Pieni kuumeinen poika kotona lomilla.

Kontrolliverikokeet osoittivat onneksi kaiken olevan taas kunnossa. Ratsastelun uudelleen aloitus pitää toki tehdä maltillisesti pitkän kuumejakson takia, mutta vähän on päästy jo aloittelemaan. Edistymistä haittaa lisäksi sopivan satulan puute, eikä lähiseuduilta löydy hyvää kätevää satulakauppaa. Etsintä jatkukoon ja toivottavasti tuottaa tulosta.

Ja tässä videomateriaalia Martin helmikuun tasosta, kaikista askellajeista:

Hyvää matkaa Musti.

Mustille, surusilmäiselle hevoselleni. Mitä tänään en pystynyt sanomaan...

Sinä kävelit viimeistä kertaa ihmiseen luottaen perässä metsän reunaan. Ja nyt olet paremmassa paikassa.

Sinun ei tarvitse koskaan tuntea vanhuuden jäykkyyttä ruumiissasi. Sinun ei koskaan tarvitse tuntea miten voimasi hiipuvat päivä päivältä. Sinun ei tarvitse koskaan joutua asiantuntemattomien hyväntahtoisten ihmisten hoitoon, jotka eivät ymmärrä mitä tarvitset. Sinun ei tarvitse joutua suorittamaan tehtäviä, joita et pysty kipua tuntematta suorittamaan.

Tänään sinä lähdit, ja päätös oli yksin minun. Vaikka ikävä ja suru on kova, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Hyvää matkaa Mustikkainen . Ehkä joskus vielä kohtaamme.

Uuden vuoden avaus

Niinhän sitä on taas päässyt vuosi vaihtumaan. Edellinen päivitys olikin lokakuussa jolloin muutoksia oli vasta suunnitelmissa. Martti muutti marraskuun alussa Mian talliin harjoittelemaan ratsujuttuja ja Aku sai sen tilalle naisseuraa, viehättävän suomenpienhevostamman Tuhkimon Telman.

Martti Lemillä, muuttopäivänä ekalla ratsastuskerralla.

Telma oli viettänyt äitiyslomaa, ja varsansa Tintin lähdettyä uudelle omistajalle, alkoi Telmallakin kuntokuuri. Omistajansa Tiinan ja Akun kera olemme käyneet muutaman kerran viikossa maastoilemassa, ja pikkuhiljaa alkaa Telmakin päästä entiseen loistoonsa. Rouvalla on seuraavana tavoitteena kantakirjaus P-suunnalle ennen mahdollisen seuraavan varsan tuloa.

Telma uudenvuodenpäivänä 1.1.2014

Tätä kirjoittaessa Martti on palannut kotiin muutamaksi viikoksi lomailemaan parin ensimmäisen opiskelukuukauden jälkeen. Sillä oli vähän terveydellisiä ongelmia, ripulia, kuumetta ja verikokeista selvinnyt anemia. Oriprim-kuurin jälkeen poika on jälleen terveemmän oloinen, ja ensi viikolla otetaan uusintaverinäytteet onko rautakuuri parantanut veriarvoja ja voiko Martti jatkaa hienosti alkanutta ratsun uraansa Lemin ratsuopistossa.

Martti ja Mia ekalla valmennustunnillaan Rekun tallin maneesilla joulukuussa 2013

Tavoitteena Martin kanssa on laatuarvostelukarsinnat toukokuussa, mikäli ratsukoulutuksen etenemisessä ei tule takapakkia. Ensimmäisten parin kuukauden aikana se jo hoikistui ja muokkaantui paljon sopusuhtaisemmaksi ja nyt sille voisi jo etsiä kunnollista rungollista satulaa.

Martti the Arojen villi Mustang...

Kesä on vaihtunut syksyksi, ja ensimmäiset pakkaset saapuneet. Säilöheinän tultua kuvioihin Martin vatsa on taas löystynyt ja hienoksi kesällä puleerattu ja maalattu karsina on jälleen mielenkiintoisen näköinen. Heinien kalkitseminen auttaa onneksi pitämään lannan hieman kiinteämpänä.

Syksyn edetessä olen myös yrittänyt ratsastella hieman useammin Martilla. Tosin nyt viime viikkojen aikana olen tehnyt huomion, että kesällä rauhallinen ja miltei jopa laiska ruunanrupukka on jostain syystä kaukana siitä... Virtaa on kuin pienessä pitäjässä, ja kannattaakin yleensä ensin käydä liinan kanssa juoksuttamassa turhat huuhailut pois ennen selkäännousua. Kerran olen siltä tippunut, loppukesästä kun hölmöyksissäni laitoin sille Virkun vanhan Sydneyn ilman häntäremmiä. Alamäessä satula valahti kaulalle ja siitähän ruuna järkyttyi ja otti pitkään jatkuvan pukkisarjan irrottautuakseen väärässä paikassa olevasta painosta. Häntäremmillisellä satulalla ei ole ollut ongelmia, vaikka Martti onkin syksyn tullen ollut useimmiten myös jännittynyt kun yrittää lähteä pois pihasta.

Martti purkamassa pölhöenergiaa liinan päässä - tai tässä vaiheessa oli energiat jo purettu. Ihan sievän näköinen poni, kunhan käyttöominaisuuksia saa hieman paranneltua... :)

Näistä syistä olen ruvennut etsimään Martille uutta kotia. Tarjosin sitä ensin myyntiin, mutta mietittyäni asiaa en kuitenkaan ole varma raaskinko luopua viimeisestä kasvatistani. Aidattu hyväpohjainen kenttä (sekä myöskin paremman tasapainon omaava ratsastaja) olisi nyt ihan välttämätön, että pääsisi harjoittelemaan kunnolla. Työn alla onkin nyt vähän selvittelyjä, saa pian nähdä mitä tulevaisuus tuo Martille tullessaan.

Projekti puruvarasto eteni myös hiukan. Se pari vuotta sitten ostamani kontti olikin aika laho ja katostaan huono, sillä kattopressun tukena olleet kakkosneloset eivät kestäneet lumikuormaa joka painoi pressun notkolle ja puhkoi sen. Keväällä saimme jo kiikariin parempikuntoisen ja kaksiovisen, joka soveltuu meidän käyttöön paremmin, mutta toimituksessa oli ongelmia, ja kontti saapui pihaan vasta nyt:

Jihuu, tuossa kunnossaan ei mikään varsinainen kaunokainen... Vaan yhden lauantai-iltapäivän aherruksen tuloksena rakennelma näytti jo hieman paremmalta:

Lopputulokseen on vaan vielä hieman matkaa... :)

Huh hellettä!

Kesäkuun loppupuolella mennään, ja helteisissä merkeissä. Pojat ovat ulkoilleet ja laiduntaneet yötä päivää, olen edelleenkin hieman ihmeissäni siitä, että tällä tontilla tuntuu olevan yllättävän vähän hevosia kiusaavia itikoita. Kovina hellepäivinä olen suihkutellut hevoset kerran päivässä viileällä vedellä, kuivannut ja lisännyt Dr Repeliä. Hevoset eivät ole mihinkään aikaan päivästä yhtään hysteerisiä, toki normaalia hännän ja pään huitomista esiintyy...

Juhannuksena tuli aloitettua "Pientä Pintaremonttia" tallissa, paineilmapuhalluksen, painepesurilla pesun ja maalauksen muodossa. Jälkeen-kuvat on vielä ottamatta, ja tallissa on niin siistiä, että pitänee jättää hevoset ulkomajoitukseen talveksikin, etteivät sotke ;).

Kesäkuun alusta tuli tallivahvuuteen Marjut, joka on kesän täällä Kaakonkulmalla töissä. Marjut on käynyt muutaman kerran viikossa Akua liikuttamassa, ja yhteistyö tuntuu pelaavan hyvin.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina oli heinät kaadettu, ja ne ajettiin pakettiin torstaina, juuri ensimmäisten pisaroiden rapistessa heinille. Piti käydä useaan otteeseen nuuhkimassa ihanaa kaadetun heinän tuoksua, nyt pellolla odottelee 25 paalia, joista riittää talveksi mussuttamista.

Oi ihana toukokuu!

Aku on kotiutunut mukavasti, ja olen huomannut, että se ei tosiaankaan pelkää _mitään_. No ehkä lepattavia perunaharsoja tai roskapusseja tai isoja kiviä mutta traktorit, rekat, mönkijät ja kaikki muutkin metelöivät vehkeet saavat mennä ohi karvankaan värähtämättä. Ihanaa!

Molemmat pojat saivat kengät ja rokotukset huhtikuun loppupuolella, ja toukokuun alussa ilmoitin Martin Harjuun laatuarvostelukarsintoihin. Harjoittelu jäi olemattomiin (menihän se keväinen irtohyppely niin mainiosti että mitä sitä turhaan harjoittelemaan) :D, ja skabaa edeltävällä viikolla Martti onnistui irrottamaan jo yhden kenkänsä sekä mäkäräiset olivat purreet Martin vehkeet turvoksiin, olivat parhaimmillaan melkein jalkapallon kokoiset. Edellisenä päivänä Sini kävi laittelemassa kengän takaisin ja kisa-aamuna oli turvotuskin laskenut huomattavasti.

Harjussa oli aurinkoinen keli ja siinä ohimeneviä kilpakumppaneita vilkuillessa alkoi oikeasti mietityttää, että mitä ihmettä me teemme täällä, valmistautumatta lainkaan ja hienojen hevosten seurassa? Osaakohan Martti edes käyttäytyä, mitä jos se kieltäytyy hyppäämästä tai pösilöi jotain muuta?

Vuoromme tuli ja tuntui että oltiin vähän hukassa, ettei oikein tiedetty mitä pitää tehdä. Tulihan sieltä sitten ohjeetkin ennen vuoroa, piti pyytää jos haluttiin että avustetaan, ja ensin esitettiin laukka irtona kujassa. Vähän nahkeastihan tuo meni, mutta esitti kuitenkin. Sitten tuli hyppyjen vuoro. Ihan kivasti menivät, mutta puhtia ei tuntunut olevan tarpeeksi. Olin siinä vaiheessa jo unohtanut että apua piti pyytää sitä saadakseen ja olin muutenkin vähän kuutamolla kun en osannut arvioida että pitäiskö sitä vauhtia olla vielä kuinka paljon enemmän :D. Onneksi tuomari kysyi, että haluanko että autetaan niin sain viimein suuni auki. Avustuksella vauhtia tulikin vähän lisää, ja loput hypyt olivat ihan mukiinmeneviä.

Liikearvostelu meni hiipien, no sen nyt tiesinkin että ruunalla on käynti ja ravi ihan onnettomat. Vietiin suorituksen jälkeen Martti koppiin, ja mentiin kuuntelemaan tuloksia. Vau, jotain ysejä!

Tässä siis tulokset, ja lopputuloksena yhdeksäs sija! Aivan tajuttoman hyvin, en olisi osannut odottaa, että käytännössä täysin ollenkaan valmistautumatta meidän pikku ruuna pärjäsi noinkin hyvin :). Hiukan jäi pohdituttamaan, miten paljon paremmin olisi mennyt, jos oltaisiin hiukan enemmän liikuttu, harjoiteltu ja oltu paremmassa kunnossa - tai annettu ammattilaisen valmistella. Käynnille ja raville ei nyt ole juuri paljon mitään tehtävissä, mutta asenne ja eteenpäinpyrkimys sekä laukka olisi voinut olla vielä parempi jos liikkumista olisi ollut vähän enemmän.

Hyppynumerot olivat niin hyvät, että Ypäjän karsinnoissa olisi oltu ihan kärkipäässä! Voihan se olla että Harjussa oli löysempi arvostelu tai niin paljon parempia hevosia, mutta kivahan näitä on pohdiskella :). Ehkäpä sitten vuoden päästä osallistutaan ihan ammattilaisen laittelemana tai ainakin jotain tehneenä.

Kisan jälkeisenä aamuna Martti jätti Sinin kiinnittämän kengän jälleen karsinaan, se kesti siis kaksi päivää. Taitaa olla melkoinen kengänirrottelija! Päätin olla vaivaamatta Siniä ja yrittää itse urakoida kengän paikalleen. Se onnistuikin varsin helposti, olin varautunut isompaankin hanttiinpanoon, vastahan herra on yhden kerran ollut kengitettävänä.

Laidun + pelto apulannoitettiin alkuviikosta, ja heinä onkin jo ihan hyvin lähtenyt kasvuun. Annan neuvojen perusteella rakeiden vielä hetken aikaa imeytyä, vaikka osa laitumesta onkin jo aidattu ja olisi valmiina syöntiin.