Hevosia vaihtuu

Sairauslomani jälkeen harrastelu ei päässyt oikein kunnolla vauhtiin. Mustilla ratsastelin pellolle auratulla kentällä välillä enemmän mutta yleensä vähemmän. Maastoon meno Mustin kanssa oli tosi takkuista. Tuota parin kilsan takalenkkiä sillä pystyi ongelmitta menemään, mutta jotenkin tuntui, että siitä ei nauttinut kumpikaan. Musti olisi selvästi halunnut kaverin mukaansa ollakseen jännittämättä.

Reetta ja Riikka ehtivät kokeilla muutaman kerran Mustilla hyppäämistä. Suurimmassa osassa kuvista oli nähtävissä enimmäkseen komediaa, mutta tämä yksi oli kohtalainen... Vähän näytti kuin Musti olisi tarvinnut vähän korkeampaa estettä ymmärtääkseen hypätä.

Siispä tyydyin enimmäkseen peltotyöskentelyyn, ja se olikin ihan mukavaa. Takaraivossa jomotti kuitenkin ajatus, että mitä sitten kun lumet sulavat ja pellolla alkaa heinä kasvaa? Ei mitään ratsastelupaikkaa. Eikä Martista vielä kolmevuotiaana ole maastolenkeille seuraksi. Pikkuhiljaa alkoi ajatus itää: olisiko Mustin kuitenkin tällä hetkellä parempi jossain muualla? Varsan teettokin oli mielessä, mutta Mustin aiempien ongelmien takia ulkopuolisen oriin käyttö saattaisi olla turhan työlästä ja rahaa vievää. Eikä varsalle olisi tilaakaan.

Noora kävi kokeilemassa Mustia toisen kerran 24.2.

Kuin ratkaisuna ongelmaan törmäsin Hevostalli.netin foorumilla Tervamäen tallia pyörittävän Annin ilmoitukseen, jossa etsi tammaa omalle oriilleen siitoskäyttöön. Lisäksi Musti on enemmän kuin soveltuva kevyeen tuntikäyttöön, missä hommisa se oli aiemminkin. Siitä ajatus sitten lähti, ja kun Anni kävi kokeilemassa, "kaupat" tuli. Sovittiin, että Musti muuttaa uuteen kotiinsa meidän pohjoisen-lomaviikon jälkeen, eli maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Sitten piti ruveta miettimään, mistä Martille kaveri. Anulla oli tiedossa kaverinsa omistama iäkkäämpi lv-ruuna, jolle etsi ylläpitokotia ajanpuutteen vuoksi. Olen ollut aina sitä mieltä että olen enemmän suomenhevosihminen, mutta sitten mietin että eiköhän siitä rodustakin voi tinkiä jos on muuten sopiva. Ajeltiin sitten eräänä iltana Luumäelle katsomaan Akua, ja ihan täydellinen tätiratsuhan se oli :). Lyhyen köpöttelylenkin kävin sillä tekemässä, ja olin vakuuttunut siitä että siinä oli ratkaisu.

Hei hei Musti.

15.3. perjantaina Anni sitten tuli hakemaan Mustia. Kyllähän siinä oli suru puserossa sen illan, vähän enemmänkin. Kun seuraavana aamuna saatiin Aku kotiutettua, ikävä vähän hellitti. Toivotaan, että hevosia ei taas ihan vähään aikaan tarvitse vaihtaa, ei ole miusta niihin hommiin kun jokaista jää niin kovin kaipaamaan...

Aku juomatauolla.

Aku ja Martti on tulleet oikein hyvin toimeen keskenään. Aku on pomo, tietenkin, vanhempana ruunana. Se komentaa Marttia jotenkin tosi vähäeleisesti. Mustin ja Virkun kanssa Martti aina vähän leikki, ja tammat kiljuivat. Akun ei tarvitse kuin luimistaa, niin Martti väistää. Vähän on vanhassa herrassa vielä virtaakin, se on muutaman kerran jopa leikkinyt Martin kanssa.

Martin ja Akun laatikkoleikki illan hämärtäessä.

Irtohypytystä

Kävimmepä tänään Martin kanssa Rekun tallilla irtohypytysharjoittelussa. Ruunanrupukka käyttäytyi erittäin asiallisesti ja hyppäsikin kivan näiköisesti. Videonpätkääkin tuli otettua.

Uusi vuosi, uudet kuteet!

Jokatalvinen pimeys on tässä hiukan latistanut hyvin alkanutta heppailumotivaatiota. Joka vuosi sama juttu, pitää vaan yrittää kestää.

Vaaka näyttää joulun jälkeen omalla kohdalla sellaisia lukemia, että olisi syytä alkaa tehdä jotain. Mustilla muutamana iltana ratsasteltuani totesin että oma kunto ja eritoten vatsalihakset ovat aika heikossa kunnossa. On se varmaan pakko hyväksyä, että olen siirtynyt pysyvästi tätiratsastelijaksi.

Eilen ratsastin ihan ekaa kertaa ilman satulaa Mustilla. Musti oli hyvin kiinnostunut selkäännousujakkaran sisällöstä takaisin tullessa, valitettavasti sieltä ei löytynyt evästä :).

Ja pitkästä aikaa loimishoppailua Robinsonilta. Kuljetusliike oli jo eilen käynyt oven takana päiväsaikaan, ja jättänyt lapun mitä tehdä seuraavan toimitusyrityksen yhteydessä. Nauratti hiukan, kun löysin paketit lämmönjakohuoneesta, oli koko huone täysi laatikoita...

Ja sitten niitä mannekiineja (nämä eivät nyt varmaan suoranaisesti vastaa Robinsonin myyntikuvia, mutta kuitenkin):

Vuoden pimeimpään aikaan

Yleensä tähän aikaan vuodesta on pidetty hevostelutaukoa, pimeyden takia ja motivaation puutteessa. Tänä vuonna tauko tuli pidettyä jo aiemmin, ja nyt olisi jo kova hinku takaisin hevosurheilun pariin.

Viikolla kiipesin jo pari kertaa Mustin selkään. Ekalla kerralla mentiin vain hallia ympäri, tajusin että pihaan saakin vallan loistavan pimeän ajan treenausringin kun laittaa valot halliin. Kovin mielekästä tuo ringin kiertäminen ei ole, mutta saapahan hevonen liikuntaa.

Toisella kerralla mentiin pellolle, joka oli saanut jo lumipeitteen. Siinä olikin mukava tehdä istuntaharjoituksia ja kokeilla miten Musti reagoi millekin avulle. Ravi tuntui kovin avuttomalta, en pysty vielä istumaan harjoitusravissa ollenkaan, kun vatsalihakset on olleet niin pitkään tauolla. Kevyttä ravia mentiin kuitenkin jo pidemmän matkaa, ja Mustikin venytteli kaulaansa eteen-alas.

Mustilla on hauska tapa jättää jalkansa omalaatuisiin asentoihin. Tässä pari kännykkäkuvattua esimerkkiä :D.

Pakkasten tultua aloin kaivata kovasti lämmitettävää vesisaavia takaisin. Olimme ostaneet aiemmin syksyllä lämmitettävän kaapelin, joka oli tarkoitus asentaa viimetalvisen penkinlämmittimen tilalle muovisaavien väliin. Viime viikolla isäntä saikin sen valmiiksi, mutta yllätys, ei se pitänytkään vettä niin hyvin sulana kuin penkinlämmitinviritelmä. Ei vesi nyt kuitenkaan umpijäähän mene, mutta illalla on jääkerros veden pinnalla. Aamulla vesi on yleensä sula, kun illalla lisää lämmintä vettä ja laittaa eristelevyn kanneksi yön yli.

Vesisaavin lämmityskaapeli on kytketty yhteen tarhavaloon, joka palaa koko päivän. Kun joudun laittamaan hevoset ulos jo puoli seitsemän maissa, on mukavampi jättää hevosille valo (vaikka pärjäisivät kyllä ilman sitäkin), ja illallakin tuntuu jotenkin mukavammalta, että näkevät jotain.

 Isäntä toi hevosille jo ensimmäisen joulukuusen. Kuten kuvasta näkyy, se on jo varsin hyvin käsitelty.

Reetta ja Riikka toivat hevosille joulukalenterin. Sellaista meillä ei ole vielä ollutkaan :).

Raskas syksy

Tämä syksy ei ole minun juttu. Virkun menehtymisen jälkeen on tapahtunut niin paljon, ja toisaalta ei ole tapahtunut mitään.

Sain Martille kaveriksi heti Virkun poismenon jälkeisenä päivänä shettistamma Iinan. Tuntui jotenkin tosi vaikealta miettiä mitään jatkoa hevospuolelle. Yksin en halua mitään hevosta pitää, mutta uuttakaan ei olisi huvittanut hankkia. Onneksi Iina järjestyi niin pian Martille seuraksi, vaikka asiat lähtivätkin sen jälkeen rullaamaan melkoisella vauhdilla...

Martti ja Iina tutustuvat

En tosiaankaan ollut yhtään valmistautunut hevosen ostoon, tuntui että tallissa vallitsi tasapaino ja harmonia, ja puuhasteluakin sopivassa suhteessa: kaksivuotias Martti, jota ensi talven aikaan voisi liikuttaa taas vähän enemmän ja kohta nousta selkäänkin, ja eläkeläis-Virkku, joka toimi terapeuttisena ratsuna tarvittaessa, eikä kuitenkaan vaatinut säännöllistä päivittäistä liikuntaa. Kun Virkkua ei yhtäkkiä ollutkaan, aukeni iso tyhjä ruutu, mitä seuraavaksi? Ei ainakaan toista nuorta hevosta, sillä rahkeet eivät olisi missään tapauksessa riittäneet kahden nuoren eteenpäin viemiseen.

Ratkaisuna tilanteeseen löytyi Virkun kuolemasta seuraavana päivänä Facebookin kautta suoritetun tiedustelun tuloksena Musti, 16-vuotias tamma. Musti oli ollut pitkäaikaisessa ylläpidossa, mutta etsi juurikin uutta kotia ylläpitäjän jouduttua lähtemään senhetkisestä ylläpitopaikasta. Muutolla oli vieläpä kiire, joten ei muuta kuin asioita järjestelemään ja kaupantekoon. Tunsin sekä omistajan että ylläpitäjän ennestään, ja kaksi päivää Virkun lähdön jälkeen oli Iina-poni palautettu ja tallissa seisoi Martin seurana uusi hevonen.

Musti on luonteeltaan aivan ihana ja herttainen kuin mikä. Ensimmäisellä viikolla sen saavuttua ratsastelin sillä jonkun kerran, ja maastoon meno sitä kovasti jännitti uutuuttaan. Tallin lähellä meno oli kuitenkin rauhallista ja rentoa, kunhan ensin muutaman kerran harjoiteltiin yhteistä säveltä. Musti on kovin erilainen Virkkuun verrattuna, ja ensimmäisellä viikolla ongelma oli lähinnä omassa pääkopassa: Kova ikävä Virkkua, ja tuntui pahalta pitää Mustia Virkun korvikkeena.

16.10. Musti oli tallilla toista päivää. Reetta kokeilemassa.

Myös Martti sai ensimmäistä kertaa ratsastajan selkäänsä muutamaksi minuutiksi. Hyvin toimi.

Niin surkeata ei toki voinut olla, etteikö olisi voinut mennä vielä surkeammin. Musti oli ollut tallissa reilun viikon, kun itse sairastuin vatsatautiin. Viikon verran kärvistelin kotona ja töissä huonovointisena, soittelin päivystykseen ja terveyskeskukseen apua huonoon oloon sitä kuitenkaan saamatta. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä ambulanssilla sairaalaan, ja päivän tutkimuksien jälkeen päädyin päivystykseen leikkauspöydälle puhjenneen ja osin kuolioituneen umpisuolen poistoon.

Viikon oksentelu ja syömättömyys, huipussaan olleet tulehdusarvot ja sairaalasta päästyä leikkaushaavan hidas umpeutuminen veivät kuukauden päivät lähes täysin eristyksissä hevoshommista. Isäntä hoiti onneksi hevoset mallikkaasti, ja nyt marraskuun puolen välin jälkeen olen päässyt osittain tallihommien pariin takaisin. Hevosen selkään ei ole vielä toistaiseksi mitään asiaa, ja vatsaa pitää muutenkin varoa vielä pari kuukautta leikkauksen jälkeen. Onneksi tallihommissa on ollut apukäsiä, kiitos ystävät!

Noora kävi yhtenä iltana kokeilemassa Mustia, ihan vaan käyntiä mennen. Nyt monen viikon jälkeen Musti vaikuttaa olevan jo niin hyvin kotiutunut, ettei jännitä enää tässä lähiympäristössä. Itsellä olisi vaihteeksi kova inspiraatio tehdä jotakin, mutta niin kauan kun vatsan haava ei ole kunnolla kiinni, en uskalla edes taluttaa hevosia muuta kuin tallista tarhaan ja päinvastoin... Odottavan aika on pitkä.

Noora ja Musti tutustumiskeikalla yön pimeydessä 16.11.

Hyvästi Virkku!

Elämässä ei aina käy niinkuin suunnittelee. Tänään oli Martin ja Nutun vaihtopäivä, ja erinäisten vaikeuksien kautta lopulta pääsimme Katjan ja Martin kanssa kotipihaan. Nuttua lastatessamme huomasin, että Virkulla ei ollut kaikki kunnossa. Eläinlääkärin saavuttua paikalle ja annettua kipulääkettä, Virkun ennuste oli tosi huono. Kiitos eläinlääkärille, että sanoi asian suoraan, ja Virkku nukahti tallin pihalle ikiuneen.

Ensimmäinen rakas hevoseni on nyt poissa. Ikävä on suunnaton. Ehkä joskus vielä kohtaamme.

Virkatyttö 2.7.1993 - 12.10.2012

Syksy on tullut

... ja viikon lomalta Lapista palattu Anskun ja Henrin lomitellessa täällä kotipuolessa. Jotenkin sitä taas nollautui kaikki, ja vähän niinkuin hiljaiseloa vietellyt heppainnostuskin nosti päätään. Tänään oli valtavan aktiivinen päivä, sain laitumet purettua, käytiin isännän kanssa vähän shoppailemassa, ja tallin puolella valmistui muutenkin kaikennäköistä. Niistä lisää kohta kuvien muodossa, otin kameran mukaan iltatalliin (joka on vielä melkein 1,5 vuoden hevostallin pidon jälkeen joka päivä aina yhtä ihanaa ♫♪). Kuvat on oikeasti tosi  huonoja, en jaksanut yhtään säätää tuota vanhaa kanuunaa - noiden perusteella en kyllä kehtaisi tunnustaa että olen joskus yrittänyt harrastaa valokuvausta... Ne ajat ovat selkeästi ohi.

Mutta nyt kuvatuksiin.

Tämä ostos suoritettiin jo ennen reissuun lähtöä. K-Raudassa oli tämmöisiä hauskoja auringolla latautuvia valoja, koska meillä on pari ollut tuossa pihalla jo entuudestaan ja ne ovat toimineet kohtuullisesti, lähti sammakko meidän pihalle valaisemaan iltatalliin lähtevää reipasta emäntää...

Näin nätisti se valaisee.

 Pihalamppu.

 Kesän poissa käytöstä ollut hallin takavalo tuli asennettua takaisin käyttöön. Se valaisee noin seitsemästä kymmeneen illalla.

 Heppavalaisin olisi komeampi ilman pihavaloa, mutta liiketunnistimella syttyvät valot on tuossa tallin edustalla ihan ehdoton edellytys.

 Tässä tämän päivän paras aikaansaannos! Ruoka-astiat ovat tähän mennessä olleet lattialla, osittain päällekkäin, ja siinä on ollut se ongelma, että joku potti on aina ollut niin painava, että se painaa kannen rikki (Biltema-laatua ;). Lisäksi ruokia on aina pitänyt koukkia lattialta. Isäntä askarteli pyynnöstäni saunanpenkki-mallisen hyllyn, jonka johdosta ruokien annostelu on nyt sikahelppoa! Ja hyllyn alunenkin on hyötykäytössä. Unohtui vaan siivota ylimääräiset härpäkkeet pois ennen kuvan ottoa...

 Tässä heinävaraston puolelle tullut uudistus, kauraämpärille hylly (jälleen jatkuva lattialta koukkiminen oli tämän syntyyn syynä).

 Viime talvena asennetut pienisilmäiset verkot olivat jo jonkun verran puhkisyötyjä ja paikattuja, tänään vaihdoimme niihin uudet ehjät verkot. Jospa ne kestäisivät puoleen väliin talvea :).

 Biltemasta ostin myös katokseen ruokakupit. Nyt aamukaurat voi annostella yläpuolella olevasta väliköstä suoraan kuppeihin, eikä tarvitse heitellä erillisiä ruoka-astioita sisään ja ulos.

 Mummo lenkin jälkeen ihanassa kylpytakissaan odottamassa sisälle pääsyä :).

 "Niin mutta kun kutitti!"

 Tähän kuvaan kun saisi tuon tyytyväisen heinän rouskutuksen äänen! Tämä on ehkä paras tunne maailmassa :).

 Mums mums.

 Rousk rousk.

 Tunnelmavalaistusta.

 Ei tarvitsisi ulkovaloja, jos tämä mollottaisi taivaalla joka yö.

 Tallin piha.

 Sama salamavalolla.

 Romanttinen kuva lantalasta, jonka takaa pilkottavat kutsuvasti pihavalot.

 Hopeinen kuu luo...

Ja kun tulee takaisin sisälle... "Olisin vielä mennyt ulos, kun kuun loisteessa näkee hyvin hiirestää!"

"Ei sitte. Möksään."