Syksy on tullut

... ja viikon lomalta Lapista palattu Anskun ja Henrin lomitellessa täällä kotipuolessa. Jotenkin sitä taas nollautui kaikki, ja vähän niinkuin hiljaiseloa vietellyt heppainnostuskin nosti päätään. Tänään oli valtavan aktiivinen päivä, sain laitumet purettua, käytiin isännän kanssa vähän shoppailemassa, ja tallin puolella valmistui muutenkin kaikennäköistä. Niistä lisää kohta kuvien muodossa, otin kameran mukaan iltatalliin (joka on vielä melkein 1,5 vuoden hevostallin pidon jälkeen joka päivä aina yhtä ihanaa ♫♪). Kuvat on oikeasti tosi  huonoja, en jaksanut yhtään säätää tuota vanhaa kanuunaa - noiden perusteella en kyllä kehtaisi tunnustaa että olen joskus yrittänyt harrastaa valokuvausta... Ne ajat ovat selkeästi ohi.

Mutta nyt kuvatuksiin.

Tämä ostos suoritettiin jo ennen reissuun lähtöä. K-Raudassa oli tämmöisiä hauskoja auringolla latautuvia valoja, koska meillä on pari ollut tuossa pihalla jo entuudestaan ja ne ovat toimineet kohtuullisesti, lähti sammakko meidän pihalle valaisemaan iltatalliin lähtevää reipasta emäntää...

Näin nätisti se valaisee.

 Pihalamppu.

 Kesän poissa käytöstä ollut hallin takavalo tuli asennettua takaisin käyttöön. Se valaisee noin seitsemästä kymmeneen illalla.

 Heppavalaisin olisi komeampi ilman pihavaloa, mutta liiketunnistimella syttyvät valot on tuossa tallin edustalla ihan ehdoton edellytys.

 Tässä tämän päivän paras aikaansaannos! Ruoka-astiat ovat tähän mennessä olleet lattialla, osittain päällekkäin, ja siinä on ollut se ongelma, että joku potti on aina ollut niin painava, että se painaa kannen rikki (Biltema-laatua ;). Lisäksi ruokia on aina pitänyt koukkia lattialta. Isäntä askarteli pyynnöstäni saunanpenkki-mallisen hyllyn, jonka johdosta ruokien annostelu on nyt sikahelppoa! Ja hyllyn alunenkin on hyötykäytössä. Unohtui vaan siivota ylimääräiset härpäkkeet pois ennen kuvan ottoa...

 Tässä heinävaraston puolelle tullut uudistus, kauraämpärille hylly (jälleen jatkuva lattialta koukkiminen oli tämän syntyyn syynä).

 Viime talvena asennetut pienisilmäiset verkot olivat jo jonkun verran puhkisyötyjä ja paikattuja, tänään vaihdoimme niihin uudet ehjät verkot. Jospa ne kestäisivät puoleen väliin talvea :).

 Biltemasta ostin myös katokseen ruokakupit. Nyt aamukaurat voi annostella yläpuolella olevasta väliköstä suoraan kuppeihin, eikä tarvitse heitellä erillisiä ruoka-astioita sisään ja ulos.

 Mummo lenkin jälkeen ihanassa kylpytakissaan odottamassa sisälle pääsyä :).

 "Niin mutta kun kutitti!"

 Tähän kuvaan kun saisi tuon tyytyväisen heinän rouskutuksen äänen! Tämä on ehkä paras tunne maailmassa :).

 Mums mums.

 Rousk rousk.

 Tunnelmavalaistusta.

 Ei tarvitsisi ulkovaloja, jos tämä mollottaisi taivaalla joka yö.

 Tallin piha.

 Sama salamavalolla.

 Romanttinen kuva lantalasta, jonka takaa pilkottavat kutsuvasti pihavalot.

 Hopeinen kuu luo...

Ja kun tulee takaisin sisälle... "Olisin vielä mennyt ulos, kun kuun loisteessa näkee hyvin hiirestää!"

"Ei sitte. Möksään."

Laidunkuvia

Laidunkauden lähetessä armottomasti loppua kohden vielä kuvia. Poikien kuvat © Katja.

Kauneushoitolaa hiljaiselon keskellä

Menin tuossa heinäkuun ekana päivänä tippumaan Marin valtavan ison korstohevosen selästä. Vanhuus ei tule yksinään kun sen verran  huonosti kävi että ambulanssilla piti painella lasarettiin. Aivotärähdyksen ja olkapäävamman lisäksi ei onneksi ollut pahempaa, edes murtumia, mutta käsi jäi sen verran kipeäksi että kaikenmoinen käden nostoa vaativa puuhastelu ratsastelusta lähtien oli laitettava jäihin.

Nyt heinäkuun puolen välin jälkeen saan jo hampaat irvessä satuloitua hevosen, ja muutaman kerran olen taas käynytkin Virkun kanssa maastoilemassa, jotenkin ihan uudella innolla kun välissä ollut tauko oli pakollinen.

Eilen totesin Nutun hännän kamalan rasvaiseksi, ja tänään sitten otin urakaksi nuoremman neidin kauneushoitolapäivän. Alku vaikutti ensin epätoivoiselta, kun letkusta tuleva vesi osui takakavioihin, Nuttu veti jalkansa ihan vatsan alle eikä tiennyt kumpaa jalkaa pitäisi maassa. Tilanne rauhoittui kun siirsin vedentulon suoraan häntään, kun jalat olivat kastuneet sai niitäkin suihkutella jo ihan rauhassa. Letkun nosto harjan tasolle aiheutti ensin myös suurta epäluuloisuutta, mutta kun vesi oli lämmintä, suuntasi neiti korvansa eteenpäin ja laski rentoutuneena kaulan matalaksi. Nuttu ei siis ollut aiemmin tehnyt tuttavuutta vesiletkun kanssa, minkä takia alkuun varovaisuus, mutta fiksuna likkana ymmärsi kyllä pian että homma edistyy nopeammin letkulla kuin ämpäripelillä ;).

Huomasin joku aika sitten Nuttikselta hävinneen tupon harjaa sään yläpuolelta, juuri siitä kohtaa missä Virkun hampaat yleensä on niiden rapsutellessa toisiaan. On se kyllä varmaan rapsutellut tukkaansa jonnekin muuallekin, harjamarron vieressä on aavistuksen katkenneita jouhia. Toivon mukaan Equimylpesu auttaa, ja kutkailu pysyisi poissa.

Hinkattu on, vähän.

Sileät puhtaat haivenet.

"No okei, kestän kunhan tää pyllyn kastelu ei tavaksi tule!"

Kesä!

Edettiinkin kesäkuuhun ihan huomaamatta normaalien toukokuukiireiden lomassa. Tiistaina vaihdettiin Katjan kanssa hevosten laidunnusseuraa. Oltiin sovittu siitä jo keväämmällä kun Martti oli vielä ori, että se menee yksivuotiaan Valtsun seuraksi laitumelle. Virkku sai seurakseen Katjan Nuttiksen, ja pitkän ja työntäyteisen päivän päätteeksi uudet laumat oli yhdistetty ja rauhaisa (?) yhteiselo saattoi alkaa. Ruunan tähdittämällä orilaitumella oli hieman vilkkaampi meno kuin tammalaitumella, Valtsu sai kotietunsa turvin yllätettyä Martin latomalla napakasti sitä kohti pikkukavioillaan ja ottamalla kunnon niskaotteen Martista. Siinä hetken metsät raikuivat poikien kiljunnasta, mutta sitähän se aina on noiden junnujen kanssa.

Tammat tutustuivat hienovaraisesti tarhassa, ja jo samana päivänä laidunsivat kaikessa rauhassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Kumpikin vaikutti varsin tyytyväiseltä "tyttöjen kesän" alkuun, vaikka Nuttu olikin hieman mellastanut ensimmäisenä yönä karsinassaan. Ällöttikö sitä sitten ruunan haju alusissa vai stressasiko se uutta paikkaa mutta purut ja sonnat oli kyllä hyvin sekoitettu ja levitetty seinille ensimmäisen yön jälkeen.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona Reetta tuli ratsastamaan Virkulla ja Nutun oli aika jäädä ensimmäistä kertaa yksin. Kotonahan sillä oli aina ollut isompi lauma seuranaan, joten yksinolo ei ollut sille tuttu juttu. Aluksi se ottikin pienet hirnahtelujuoksut, mutta totesi sitten että juokseminen ei kannata, ja lyöttäytyi läsnä olevan ihmisen eli allekirjoittaneen seuraan paremman puutteessa :).

Näin kolmen päivän totuttelun jälkeen tammat viettävät rauhaisaa yhteiseloa ja tässä illan tummetessa pohdiskelen pitäisikö jättää hevoset ensimmäistä kertaa yöksi ulos. Jotenkin sitä vaan jännittää vähän enemmän, kun ei ole pelkästään oma hevonen kyseessä.

Poikalaitumen puolelta kuuluu myös ensimmäisten päivien jälkeen lähes pelkkää hyvää, mitä nyt Martti jaksaa sulostuttaa ihmisten elämää vesisaavileikeillään...

Yhdessä tarhailemassa

On se vaan niin ratkiriemukasta, kun saa tarhaan seuraa. Kuvakollaasi puhukoon puolestaan.

"Hei, mummo! Huomaatko että meidän välissä ei ole aitaa?"

"Huomaan! Anna miun olla rauhassa!"

"Mistä sie nyt suutuit?"

"Usko nyt! En kaipaa juttuseuraa!"

"Mutta eikö vanhukset yleensä..."

"Mitäh!? Nimitteletkin vielä! Hävytön nulikka!"

"No ENHÄN mie nyt niin  tarkottanu!"

"Milläköhän nuo vanhukset lepytetään? Auttaisko jos esittäisin hienon tanssikuvion?"

"Mummo, anteeksi. En tarkoittanut solvata."
"Hmph."

"Mie en nyt kyllä kertakaikkiaan tajua, mitä mie olen tehnyt."

"Mummo, siulla on ihanan tuoksuista parfyymia! Chanel vitosta?"

"Älä mielistele siinä!"

"Kyllä noita naisia on niin kamalan vaikea miellyttää. Millä sen lepyttäisi?"

"Mummo! Taitaa olla faksia tulossa!"

"GRR! Minä VIHAAN noita pojankloppeja! Eikö se riitä että omansa kasvattaa, vielä muittenkin mukuloita joutuu sietämään!"

"Kai se täytyy sitten tyytyä tähän höyryävään kasaan."

"Tämähän onkin yllättävän jännittävä aromi! Eikä potki yhtä paljon kuin tuo vanha hapannaama."

"Saisinkohan itse aikaan samanlaisen?"

"NO JOKO TAAS OLET SIINÄ! Täällä on latinki valmiina!"

"Mie niin tahtoisin mennä vähän lähemmäs nuuskimaan."

"Et tule!"

"Kai sie ihan hyvä poika olet. Mut pysy siellä kauempana."
"Mitäh! Kehuuko se miuta!? Oonko mie hyvä poika, oonko?"

"EN KEHUNU!"

"Mummo tykkää miusta kuitenkin <3 <3 <3. Vaikkei se sitä sanokaan."

Ensimmäinen ilta ruunana

Eka kävelytys ruunauksen jälkeen on nyt takana. En kyllä tosiaan usko että vielä vaikuttaisi luonteeseen, mutta heti alkajaisiksi Martti otti taas hampaillaan takista kiinni, komensin sitä napakasti ilmoittaen etten aio sietää enää ruunalta tuota käytöstä. Kylläpä hepo loukkaantui!

Ei tullut enää loppulenkin aikana metriä lähemmäksi, ja käveli perässä naru löysällä varovainen ilme naamallaan. Olisipa eilen ollut tällä mielialalla helppo esiintyä näyttelyssä!

Tämmöistä tämä nyt on jonkun aikaa. Haavasta tippuu vielä verta, ja purut tarttuu kivasti verisiin jalkoihin. Toivon mukaan haava säästyy kuitenkin pahimmalta roskaantumiselta.

Tällainen tyttölook täytyy kuulemma pitää huomiseen asti.

Aika raa'an näköistä. Toisaalta kyllä hyvä että nesteet tulevat ulos eivätkä jää sisään kehittämään tulehduksia ja turvotusta.

Ruuna!

Näyttelyssä poseerausta © Tiina.

Sivukuva © Tiina.

Niinhän siinä kävi, että jännitys oli aiheellinen. Narun päässä hillui oikea pikkuporsas koko päivän :). Itsellä on jalka ja käsi mustelmilla lukuisista puremista, ja tallin pihassa hajosi kuljetuskopin takaketju ties monennenko kerran. Muuten kuitenkin säästyttiin muilta kuin henkisiltä vaurioilta...

Mari oli mukana auttelemassa, ja lastaus ei aluksi ottanut onnistuakseen, Martti käveli sillalle ja peruutti, käveli sillalle ja peruutti. Sitten ajoin kopin ihan tallin oviin kiinni, kiersin liinan etupuomin ympäri pakitusta estämään ja hyvinhän tuo sitten kyytiin antautui. Onneksi sillä ei ole vetopaniikkia!

Radalla esiintyminen oli yhtä röyhistelyä, pomppimista, puremista ja jumittelua. Laitoin toki suitset jo kopissa päähän, mutta melko työlästä oli Martin pyörittely kuolaimista huolimatta. Käyntiliikkeiden esitys meni ravihipsutteluksi, raviliikkeet olivat jotain, mitä ei sanoin pysty kuvailemaan, ja kumpaankin liittyi olennaisena osana hanttiinpano, pomppiminen, päälle tunkeminen ja hampaiden käyttö. Pisterivi oli siis koko karmeudessaan ja täysin ansaitusti 787666 ja IIIp. Kotiin selvittiin kuitenkin kunnialla, vaikka otsalohkossa jomottikin melko napakasti se yksi tietty elin...

Ihanan Facebookin kautta sain usealta taholta suositteluja Pekka Kokkolasta, kausalalaisesta eläinlääkäristä, joka eläkkeellä ollessaan tekee ruunauksia kotona. Soittelinpa hänelle iltapäivän aikana useaan kertaan, tuuttasi melko pitkään varattua (kenties ruunausruuhkaa kevätnäyttelyiden jälkeen? :D). Kun viimein sain hänet langan päähän, olin soittanut ihan oikeaan aikaan: huomenna (eli tänään) olisi ruunauksia meidän suunnalla, ja Martin saisi samaan ohjelmistoon.

Niinpä sitten tänään yhden jälkeen Martti sai rauhoitus- ja puudutuspiikit, kivekset poistettiin ja haava jätettiin auki nesteiden poistumista varten. Nyt entinen orhi huilaa karsinassa ja odottelee, että lähdemme illalla tekemään kävelylenkin, jonka jälkeen haavaa letkutellaan kunnolla.

Ainakin itsellä tuntuu tällä hetkellä, että sisäinen rauha on saavutettu, toivottavasti Martin valtaavat pian samanlaiset tuntemukset :).