Ruuna!

Näyttelyssä poseerausta © Tiina.

Sivukuva © Tiina.

Niinhän siinä kävi, että jännitys oli aiheellinen. Narun päässä hillui oikea pikkuporsas koko päivän :). Itsellä on jalka ja käsi mustelmilla lukuisista puremista, ja tallin pihassa hajosi kuljetuskopin takaketju ties monennenko kerran. Muuten kuitenkin säästyttiin muilta kuin henkisiltä vaurioilta...

Mari oli mukana auttelemassa, ja lastaus ei aluksi ottanut onnistuakseen, Martti käveli sillalle ja peruutti, käveli sillalle ja peruutti. Sitten ajoin kopin ihan tallin oviin kiinni, kiersin liinan etupuomin ympäri pakitusta estämään ja hyvinhän tuo sitten kyytiin antautui. Onneksi sillä ei ole vetopaniikkia!

Radalla esiintyminen oli yhtä röyhistelyä, pomppimista, puremista ja jumittelua. Laitoin toki suitset jo kopissa päähän, mutta melko työlästä oli Martin pyörittely kuolaimista huolimatta. Käyntiliikkeiden esitys meni ravihipsutteluksi, raviliikkeet olivat jotain, mitä ei sanoin pysty kuvailemaan, ja kumpaankin liittyi olennaisena osana hanttiinpano, pomppiminen, päälle tunkeminen ja hampaiden käyttö. Pisterivi oli siis koko karmeudessaan ja täysin ansaitusti 787666 ja IIIp. Kotiin selvittiin kuitenkin kunnialla, vaikka otsalohkossa jomottikin melko napakasti se yksi tietty elin...

Ihanan Facebookin kautta sain usealta taholta suositteluja Pekka Kokkolasta, kausalalaisesta eläinlääkäristä, joka eläkkeellä ollessaan tekee ruunauksia kotona. Soittelinpa hänelle iltapäivän aikana useaan kertaan, tuuttasi melko pitkään varattua (kenties ruunausruuhkaa kevätnäyttelyiden jälkeen? :D). Kun viimein sain hänet langan päähän, olin soittanut ihan oikeaan aikaan: huomenna (eli tänään) olisi ruunauksia meidän suunnalla, ja Martin saisi samaan ohjelmistoon.

Niinpä sitten tänään yhden jälkeen Martti sai rauhoitus- ja puudutuspiikit, kivekset poistettiin ja haava jätettiin auki nesteiden poistumista varten. Nyt entinen orhi huilaa karsinassa ja odottelee, että lähdemme illalla tekemään kävelylenkin, jonka jälkeen haavaa letkutellaan kunnolla.

Ainakin itsellä tuntuu tällä hetkellä, että sisäinen rauha on saavutettu, toivottavasti Martin valtaavat pian samanlaiset tuntemukset :).

Näyttelyjännitystä ilmassa

Huomenna, jos luoja suo, on herramme Martin armorikas 2-vuotisesiintymisjuhla Lappeen näyttelyssä. Suoraan sanottuna koskaan ei ole näyttelyyn meno ollut näin jännittävää, johtuen ehkä melko vaihtelevasta menestyksestä harjoittelussa.

Olemme harjoitelleet ehkä 5 kertaa, talutusta ravissa ja käynnissä, näyttelyasentoa ja jalkojen siirtoa sievään asentoon. Sujuu hienosti kun sujuu. Viimeistä edellisellä kerralla talutettava esiintyi enimmäkseen kahdella jalalla, tuijotteli korvat tötteröllä ja pöhisten kaukaisuuteen (ehkä siellä oli jotain pelättävää mitä ihmissilmä ei nähnyt) - sama reaktio aiheutui viime kesänä pellollemme karanneista ammuista. Totesin, että siinä vaiheessa ei ole juuri muuta sanottavaa kuin pitää reilu etäisyys hevoseen (liina ehdoton), kiskoa sen pää itseä kohti siinä vaiheessa kun näyttää että takakaviot alkaa olla omaa päätä lähellä ja estää sitä vetämästä päätä alas (tallaa liinan päälle ja suitset menevät rikki). Jihuu!

Sunnuntaina kävimme Annan kanssa Martilla ajamassa, oli varsinainen dynamiittipötkö. Isäntä ajoi juuri ohimennessämme autonsa ulos hallista, mistä aiheutui räväkkä pukituskohtaus, onneksi oli jälleen potkuremmi, ja melko jäykissä tunnelmissa kävimme kärrien kanssa Matikaisen pihalla kääntymässä. Valjaiden riisumisen jälkeen sen sijaan talutus sujui ennätyshienosti, ihan kuin perässä olisi kävellyt vanha lupsakka työruuna, joka pysähtyi, peruutti ja juoksi samaa tahtia itseni kanssa naru löysällä. Päätin sen hienosti sujuneen suorituksen olleen kenraaliharjoituksen huomiseen koitokseen, vaikka olenkin henkisesti valmistautunut tahtojen taisteluun ja silmät päästä häpeämiseen... Koppiin menoa en ole jaksanut edes stressata, kun meni viime syksynäkin hyvin niin kai se menee nytkin.

No, huomenna sen sitten näkee, kuinka menee. Ehkä olisi ollut helpompaa viedä orihevonen näytille vasta syksyllä :).

Martti kirmaa tarhassaan 31.3.

Ihanaa, kevät!

Maaliskuu! Muutamana päivänä on aurinko paistellutkin niin ihanasti, että talvihorroksesta herääminen alkaa pikkuhiljaa. En ratsastanut Virkullakaan varmaan koko helmikuussa kertaakaan, mutta nyt voisi olla hyvä hetki aloitella taas vähän säännöllisemmin. Se sai uudet kengät ja hammashoidon Tuominiemen Jussin toimesta viime maanantaina.

Martilla taas on alkanut jonkinmoinen uhmaikä. Muutama viikko sitten yritin sillä toisen kerran yksinajoa, ei mennyt mitenkään niin kovin hienosti kun virtaa oli vaikka muille jakaa, jarrut olivat epäkunnossa ja kulkupeli muutenkin yliohjautuvainen. Muutaman päivän kuluttua isännän avustuksella saatiin onneksi onnistunut suoritus, että ajosta ei mitään kammoa jäänyt, mutta vapaalla ollessaan oripoika koetteli eräänä päivänä kiitettävästi hermoja...

Se oli jotenkin saanut tarhaansa vievän tallinoven avattua, ja vietti päivänsä osittain tallissa rymyten. Olin aamulla siivonnut Virkun karsinan ja jättänyt sontakärryt käytävälle, ne oli kaadettu, oman karsinansa purut se oli kasannut takaseinälle, ja sinne oli hinattu myös karsinan ovesta kolme loimea, päitset ja naru, sekä talikko. Höyry nousi korvista niitä siivotessa, ja olemmekin olleet pari päivää sotajalalla sen jälkeen. Näin jonkun ajan kuluttua ehkä jo vähän naurattaa pojan puuhastelu :D.

Tänään laitoin sille taas pitkästä aikaa satulan, kiipesin sinne itse hetkeksi istumaan, ja sen jälkeen juoksuttelin pihalla. Juoksutuksesta ei tullut yhtään mitään, mutta olin kuitenkin tyytyväinen kun poitsu ei uhonnut eikä ängennyt liian lähelle kertaakaan. Kaitpa se loppujen lopuksi on ihan herttainen kaveri... aina halutessaan :).

Martti juoksentelee ei-niin-keväisissä maisemissa 19.2.

Reetta ja Riikka Virkulla hiihtoratsastelemassa.

Shoppailua

Tässä sitten kuvaspämmiä equestrianclearancen saapuneesta tilauksesta...

Virkulle Weatherbeetan Wick-Dry kuivatusloimi. Ehkä maailman paras, Martilla oli tämmöinen mutta jäi jo pieneksi.

Virkulle suojasarja. Näytti kuvassa vihreämmältä mutta meneehän nää näinkin.

Hah :D. Martin korvien asento kertoo mitä mieltä hän on tämmöisestä väristä. No, eipä se toisen loimen alla juuri näy...

Weatherbeetan ulkoloimi kevyellä toppauksella. Ihana :).

Weatherbeetan kaulakappaleellinen vuoreton sadeloimi.

Ratsuponille omat suojat, ja bootsit!

Ratsuponi tosi toimissa kamat sävy sävyyn, satula ebaystä ja suitset tästä tilauksesta.

Hiihtoratsastusta

Repästiinpä Anskun kanssa ja otettiin hiihtoratsastussessio. Yllättävän hyvin lähti homma liikkeelle vaikka suksetkin oli toissa kesän karkeloissa vääntyneet mutkalle :). Keli oli oikein mukava ja auratulla tiellä päästiin menemään kovaakin, mutta extremeurheilun ystävinä hilpasimme myös halkopinoille asti auraamatonta metsätietä, jossa oli lunta polviin asti sekä lumen painosta tielle kumartuneita koivuja.

Ikinä ei olla moisessa hangessa kokeiltu, mutta pysyihän siellä pystyssä kun piti painonsa hyvin taka-akselilla. No, kyllä sitä muutaman kerran tuli maaperääkin tutkittua :D.

Ja niin kovaa oli vissiin vauhti että hackamore hajosi. Onneksi kesti viimeiseen vauhtipätkään asti, vasta tallissa huomattiin että oli enää pienen nahkasuikaleen varassa. Suutarille hommia...

Slow feeder eteläkarjalaisittain

Eilispäivänä meille oli valmistunut heinäkatokseen Slow Feeder System. Sisäpuolelle muutama paksu lankku pystyyn, taakse vinoittain polttopuupaneelia jotta heinät valuvat verkkoa vasten, ja etupuolelle peräkärryn pienisilmäisestä suojaverkosta (Robin Hoodin valikoimasta kauniin vihreä hintaan 39,90) leikatut palaset rimoilla kiinni. Yhdestä verkosta tulee neljä tuonkokoista.

Tänään testasin ensin normaaleilla heinämäärillä, 3 kg aamuheinät alas kaukaloon ja 3 kg verkkoon. Päivällä yhden jälkeen oli vielä reilu puolet jäljellä verkossa, ja neljän jälkeen kaikki syöty. Nyt illalla latasin verkon täyteen, siihen mahtui varmaan viitisen kiloa, ja reilun kilon laitoin kaukaloon. Isäntä saa huomenna raportoida jos loppuvat kesken ;).

Verkot eivät ole vielä ihan kunnolla paikallaan, reunat täytynee kiertää kerran rimojen ympäri, jotta ovat vähän tukevampia. Onneksi verkkomateriaali on halpaa, niin että sitä voi hyvin uusia kun tulee aikanaan puhkisyödyksi.

Jäätymätön vesiputki ei ihan ekalla asennuksella toiminut... eli jäätyi. Näyttikin kuin se olisi ollut hevosten katoksen puolelta mutkalla, ja sain vasta putken jäädyttyä tunnustuksen että olin oikeassa :D. Tänä iltana kun oli leudompaa, saatiin putki sulatettua ihan letkusta työntämällä kuumaa vettä, ja nyt putkea on asenneltu vähän parempaan asentoon, toivottavasti valuu nyt tyhjäksi niinkuin kuuluisikin.

Vuosi vaihtuu ja pakkanen paukkuu...

Jippii, ensimmäiset kunnon pakkaset ja myös lumipeite on saapuneet! :)

Hippokselta oli tullut vuoden viimeisinä päivinä Martin näyttelypalkkio 65 euroa. Päädyin sitten tilaamaan Ebaysta Martin käyttöön rungottoman harjoittelusatulan - sinisen! Ei ollut tosiaan hinnalla pilattu, veroineen ja rahteineen Intiasta tuli maksamaan pyöreästi 100 euroa. Laatukaan ei tosin ollut kummoinen, mutta Virkun kanssa sitä "testattuani" (loppiaisperjantaina kolmen tunnin maasto - pääosin käyntiä, josta osa meni kadonnutta kenkää etsiessä), olin loppujen lopuksi positiivisesti yllättynyt. Tosi mukava se on istua, ja talvipakkasella lämmittääkin kivasti ahteria...

Marttikin piti satulaa käytävällä kiltisti selässään, ja kiipesinpä sinne itsekin hetkeksi istumaan. Liian aikaista vielä ratsuilulle, eikä ole vielä tarkoituskaan käydä enempää painoa pitämään selässä, vaan tulipahan nyt kokeiltua. Eipä juuri poitsu tuumannut mitään...

Virkun kanssa on ollut kenkäongelmia, jotka ovat ajoittain haitanneet liikkumista. Tilsakumien kanssa ei talvikengät kestäneetkään koko talvea, ensin lähti toisesta etusesta kenkä lohkaisten ulkosyrjästä palan mennessään, ja kun Topi laittoi sen muutaman päivän päästä paikalleen, lähtivät molemmat takakengät lumessa tarpoessa. Niissä ei onneksi ollut lohkeamia vaan lähes kaikki naulat olivat katkenneet. Mietin josko testaisi minkälaiset castit ovat käytössä, joku jossain palstalla mainosteli että pito on talvikelissä vähintään yhtä hyvä kuin paljaalla kaviollakin. Kun ei nuo kengät nyt tunnu pysyvän :). Mikäs siinä jos vaan olisi lunta, mutta kun sitäkin saatiin maahan vasta kovin myöhään.

Tänään saatiin valmiiksi pari pitkään suunnitteilla ollutta koeluontoista projektia: lämmitettävä vesiastia tarhaan sekä jäätymätön vesiletku, jotta joka-aamuista vedenkantoa ei tarvitsisi suorittaa. Pitkään tänä talvena pärjäiltiinkin leutojen kelien ansiosta.

Vesiastia rakennettiin suorakaiteen muotoisista isoista muovisaaveista, olisivatkohan kooltaan joku max 90 litraa. Alimmaisen pohjalle tuli paksumpi solumuovi, sen päälle auton istuinlämmittimen levyt (Robbarista n. 70 e), ja päälle ohuempi muutama milliä paksu solumuovi. Reunoille myös ohutta solumuovia (ensin oli sentin paksua, mutta päälimmäinen saavi ei mahtunutkaan alimmaisen sisään) ja astiat ruuveilla joka sivuilta kiinni toisiinsa. Isäntä askarteli myös saavien suojaksi hienon puukehikon, joka ruuvattiin katoksen keskitolppaan kiinni, ja alaosa peitettiin sahajauholla jonka myös pitäisi toimia eristeenä. Sähköistä en sen enempää ymmärrä, mutta johto viriteltiin juoksemaan katoksen keskitolppaa pitkin ylös, katonrajaa myöten heinävaraston puolelle, ja siellä on joku muuntajamöykky toisessa päässä, ilmeisestikin turvallisempi kuin lämmityskaapeli ja verkkovirta. Istuinlämmittimessä on termostaatti, joka katkaisee virran itsestään tarpeeksi lämmitettyään.

Ja se vesiletku... Kesällä meillä oli jo vastaava toiminnassa, mutta pehmeä kumiletku vääntyi heinävaraston katossa mutkalle, mistä vedet eivät valuneet pois, ja se sitten loppujen lopuksi jäätyi. Talon rakennuksesta oli jäänyt yli jäykkää lattialämmitysputkea, joka viriteltiin heinävaraston katosta tarhan vesisaaviin samaa tolppaa pitkin kuin lämmityspiuha menee ja toiselle päälle porattiin tallin seinään reikä. Jäätymättömyys perustuu siis siihen, että letku on keskikohdalta korkeimmillaan, ja vesi valuu toisesta päästä vesiastiaan ja toisesta päästä pesupaikalle. Nyt ei tarvitse kuin yhdistää pesupaikan letku toisella seinällä olevan putken päähän, ja niin juoksee tarhaan vesi :). Ainakin toimi ensimmäisellä kerralla, ja putki valui tyhjäksi juuri niinkuin oli ajateltukin, mutta aika näyttää miten tulee toimimaan. Pitääkin iltasyötölle mennessä ottaa kuvia.

Varusteurheilija sortui toisenkin kerran shoppailemaan. Piti tilata Martille sinisen satulan lisäksi siniset suitset ja siniset suojat... Ja tottakai se tarvitsi kaulakappaleellisen loimenkin kun mummollakin on, ja jatkuvasti sataa vettä! Ja tulikohan sitä jotain muutakin vielä tilattua? Joo, Virkulle verkko-fleece kuivatusloimi, suojasarja, bootsit... Tilauksen saapumista odotellessa :).

Martti kyllä kasvaa hurjaa vauhtia. Kesällä/syksyllä ostetut 5'3 koon loimet on jo auttamattomasti pieniä, 5'6 vielä menee, mutta tämän talven jälkeen tuskin. Tilasinkin uudet loimet jo 5'9 koossa, sitten saa taas pistää pieneksi jääneet myyntiin.

Ja tässä niitä kuvia:

9 tuntia -10 asteen pakkasessa ja sulana vielä :).

Astian sijoituspaikka. Letku ja sähköjohto kulkee tuon tolpan sisässä lankkujen suojassa. Saavin suojusastia ruuvattu kiinni tolppaan.

Letkun toinen pää tallin seinästä läpi sisälle.

Ja vielä kuva joku aika siten valmistuneesta Martin aidasta ja portista. Yläpuolella näkyy vesiletkusysteemi joka on vielä naamioimatta nätiksi.