Useana sunnuntaina ollaan käyty Virkun kanssa Karhun kentällä ratsastustreffeillä. Ollaan Marjaanan ja Nooran kanssa vaihdeltu hevosia, ja itsellekin on tehnyt hyvää välillä mennä isoliikkeisellä hevosella, jonka ratsastaminen vaatii kuntoa ja hyvää istuntaa. Nuksu on muuten Virkun kanssa aika samantyyppinen luonteeltaan, joten kulttuurishokki ei ole ollut suuren suuri.
Viimeksi käydessämme itsenäisyyspäivänä oli tullut melkoisesti lunta, ja metsän halki menevä oja oli tulvinut. Virkku ei meinannut haluta mennä siitä yli, ja nyt on tullut vielä lisää vettä rutkasti, joten voi olla että tuolta lyhyempää ja turvallista kautta ei sinne taida toistaiseksi päästä.
Martin kanssa ollaan liikunnallisesti edistytty hitaasti, samaisen pimeyden takia viikolla ei viitsi lähteä nuoren hevosen kanssa urheilemaan. Itsenäisyyspäivänä kuitenkin rohkaisin mieleni ja ajoin Martilla metsälenkin ihan yksin. Eniten jännitti liikkeelle lähtö, eli ehdinkö irrottaa hevosen naruista, peruuttaa ja hypätä kyytiin. Hienosti kuitenkin meni, ja hevonen meni paljon suorempaan kuin taluttajan/avustajan kanssa. Lätäköitä se kuitenkin edelleen väisti ja hyppäili niiden yli, mikä nyt ei välttämättä oli kärrien kanssa kovin miellyttävää... Paluumatkan "ravisuoralla" otin pätkän ravia, ja siinä se pelästyi rikkoutuvaa jäätä niin että otti napakan pukkisarjan ja lähti pinkomaan neliä kohti kotia. Onneksi oli potkuremmi ja muutaman laukka-askelen jälkeen se hidasti kiltisti, ei tuntunut kovin vaaralliselta hommalta.
Eräänä iltana kokeilin Martille Virkun satulaa, pidin hieman painoa jalustimella, ja sen jälkeen juoksutin sitä pihalla satula selässä. Pukkeja tuli pikkuisen enemmän kuin ilman satulaa, ja sen jälkeen satula olikin melkein kaulalla :). Olen tässä nyt pohtinut pitäisikö ostaa joku rungottoman tyyppinen harjoittelusatulaksi, isosäkäisen Virkun satulat ei muutenkaan oikein Martille sovi.
Tänään käytiin Annan kanssa taas Martilla ajamassa. Se oli päässyt viikko sitten ohjasajaessa karkuun ja juossut melkein isolle tielle asti (mitä ihmettelen suuresti), kääntynyt takaisin ja juossut kotipihaan. Tänpäiväinen ajo ei mennytkään yhtä rauhallisesti kuin eka yksinajo, muutaman kiihdytyksen meinasi orhi tehdä ja kerran kärryn pyörä osuikin isoon kiveen - onneksi ei hajonnut eikä aisa irronnut valjastuksesta. Vesilätäkötön väylä, missä ei ole metrin säteellä tiestä kiviä tai puunrunkoja, olisi nyt tämän juniorin kanssa aika pop :). Valjastusta purkaessa, missä herra on yleensä ollut hyvin rauhallisesti, tapahtui myöskin jännittäviä asioita. Juuri kun olin saanut toisen puolen aisaremmit irti, yritti Martti naruissa eteenpäin ja kärrit lähtivät irti aisalenkeistä. Onneksi sain kärreistä kopin ennenkuin heppa rikkoi itsensä.
Ostin viikolla Lahden Horzelta itselleni joululahjaksi uudet vaaleanvihreät satula- ja suitsitelineet varustehuoneeseen. Vanhat olikin halpiskoukkuja ja laudasta tehtyjä telineitä, jossa satulat keikkuivat kiikkerästi. Lisäksi tuli shoppailtua Virkun Sydneyhin uusi 10 cm pitempi satulavyö joustoilla, entistä 130 cm joustotonta oli tuskaa saada edes ensimmäisiin reikiin pullistelun takia.
Tänään oli hyvä päivä siivoilla lumen alle piiloon jääneet sontakasat lantalaan. Sitä kertyi yli kymmenen kärrillistä, mutta nyt ovat taas tarhat puhtaat. Martti oli pelannut sinisen pallonsa aidan ulkopuolelle, heitin sen takaisin tarhaan mutta se sattui osumaan vesilätäkköön. Martti riensi kiireesti tutkimaan tilannetta, kiersi lätäkön kahteen kertaan, otti lopulta pallon hampaisiinsa ja ravisteli sen kuivaksi. Sitten se kuljetti sen kuivalle maalle ja lähti takaisin heinäkaukalolle :D. Selkeästi "kaveria ei jätetä"-tyyppi!
Eipä ole enää pitkä aika vuoden pimeimpään päivään, ja sitten alkaakin jo pikkuhiljaa valjeta. Myös lumi olisi tervetullutta!
